Totalitarismi, aate ja urheilu
Valta ja voima ovat humalluttaneet ihmisiä ja valtioita ja tehnyt niistä jotain, mitä alunperin kenties ei tarkoitettu. Ilmiö on leimaavasti 1900-lukuinen. Fasistisia ja totalitaarisia järjestelmiä on tullut, nähnyt ja väliaikaisesti voittanut ja sitten mennyt muutamia. Tälläisiä ovat olleet Hitlerin Saksa, Stalinin Neuvostoliitto ja Mussolinin Italia. Myös falangistinen Francon Espanja voidaan laskea joukkoon.
Totalitarismin käsitteen loi Giovanni Amendola 1923 kuvaamaan Italian fasistista järjestelmää, joka erosi perinteisistä diktatuureista. Benito Mussolini kuvasi käsitteen näin:
Vallan sivuvaikutus on selkeästi se, että se vie suhteellisuuden käsityksen täysin. Oikea ja väärä tulevat hyvin mustavalkoiseksi ja selväksi. Päädytään pahimmillaan poliisivaltioon, jossa kukaan eikä mikään ei valvo viranomaisia. Lievempi muoto on byrokratia, joka taas hapattaa hengen kaikesta tekemisestä. Jo vuonna 1765 Grimmin paroni kirjoitti.
Urheilussa tämä on selvästi nähtävissä tapauksissa, joissa hallinta ja kyseenalainen oikeutus nousevat tärkeämmäksi kuin urheilu itse, urheilijat. Näitä surkeita byrokraatteja, jos lähdemme toteuttamaan teoriaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, saamme kiittää viime kädessä huonosta menestyksestä. Eikö juuri näihin epäoleellisiin rakenteisiin ja harhaluuloihin omasta itsestä perustu totalitaarinen järjestelmä. Urheilu valjastettuna suuruudenhullun megalomaanin omiin pyrkimyksiin luoda dynastiaa. Mikään näistä ei onnistu ilman hyväksyntää joko kansalta tai harvoilta valituilta. Kukaan ei pysty luomaan järjestelmää yksin eikä varsinkaan tekemään vääryyksiä ilman seurauksia. Ei ilman hyväksyntää. Tämä herättää kysymyksiä päämääristä. Yksi kysymys on se, onko meillä yleensä edes päämäärää, jota kohdin menemme.
Hitler oli vahva puhuja ja esiintyjä, Mussolinia on kehuttu näyttelijäksi. Kuitenkin historian täydeksi nollaksi tituleraama Franco oli vallassa pisimpään. Tärkeä huomio ja kysymys on tämä - haluamme, että meitä johtaa kohti uutta huomista manipulaattori, sirkustaiteilija tai muu silmänkääntäjä, kyvytön tai ei. Totalitarismi ja byrokratia kulkevat käsi kädessä ja palvelevat toinen toistaan. Tämä tekeminen tekemisen vuoksi, kulissina viittaa tyypilliseen byrokratian ristiriitaan, jossa keinoista tulee päämääriä varsinaisten päämäärien sijaan ja yleinen etu jää taka-alalle. Tämän seurauksena harvojen erityisedut ohittavat yleisen edun. Kontrolloimaton byrokratia palvelee itseään ja korruptoituu, sen sijaan että se palvelisi yleistä etua. Kuka sanelee sen, mitä tapahtuu ja missä ja miten. Tämä kaikki on helppo naamioida byrokratian taakse, mahdollistaen skorpionin toimia hymyillen kuin buddha - vanhaa sananlaskua mukaillen.
Weberin mallissa byrokratia kuvaa länsimaista rationalisoitumisen prosessia. Tässä prosessissa byrokraattisen vallan lisääntyminen tapahtuu karismaattisen vallan kustannuksella. Byrokratia perustuu sääntöihin ja hierarkioihin. Tämä pahimmillaan tukahduttaa täysin oma-aloitteisuuden organisaatiossa. Tämän lisäksi asema määräytyy osaamisen mukaan - ideologiassa. Urheilu toimii hyvin pitkäjänteisesti tämän kaavan mukaan. Eli oma-aloitteisuus on ajattu alas ja monasti osaaminen ei ole määräävä ominaisuus. Byrokratian oli tarkoitus karsia suosimisongelmia, kuten nepotismia, mutta harmittavan usein se luo viitekehyksen, jossa tätä pystyy ilman esteitä harjoittamaan.
Totalitarismi kukoistaa paikoissa, joissa johtajuus on poistettu, se on heikkoa tai harhaluuloista. Ympäristöissä, missä se miltä asiat näyttävät ovat tärkeämpiä kuin mitä asiat ovat ja tekeminen tekemisen vuoksi on normi. Palkitsemisjärjestelmät perustuvat suosimisjärjestelmiin suoritusten sijaan ja kateus ja huono itsetunto ovat arvoista tärkeimpiä. Lyhyitä jaksoja tälläinen jatkuu, jopa laajenee mutta jossain vaiheessa luonnolliset rajat tulevat eteen ja mitä sitten tapahtuu. Kuten oli asianlaita Hitlerin kanssa, sinne bunkkeriin ei tarvitse jakaa vuoronumeroita. Toivokaamme ettei neljättä valtakuntaa koskaan tule, ei valtioon Keski-Euroopassa tai edes urheiluseuraan keskisuomessa.
Totalitarismin käsitteen loi Giovanni Amendola 1923 kuvaamaan Italian fasistista järjestelmää, joka erosi perinteisistä diktatuureista. Benito Mussolini kuvasi käsitteen näin:
"Kaikki valtion sisällä, ei mitään valtion ulkopuolella, ei mitään valtiota vastaan."Saksalais-amerikkalaisen politiikan tutkijan Hannah Arendin vuonna 1951 julkaiseman tutkimuksen, totalitarismin juuret, mukaan tämä ero johtuu esimerkiksi siitä, että poliittiset laitokset toimivat ainoastaan valtaa pitävien ryhmien kulisseina ja että aate on pelkkä väline kansan hallitsemiseen.
Vallan sivuvaikutus on selkeästi se, että se vie suhteellisuuden käsityksen täysin. Oikea ja väärä tulevat hyvin mustavalkoiseksi ja selväksi. Päädytään pahimmillaan poliisivaltioon, jossa kukaan eikä mikään ei valvo viranomaisia. Lievempi muoto on byrokratia, joka taas hapattaa hengen kaikesta tekemisestä. Jo vuonna 1765 Grimmin paroni kirjoitti.
”Ranskan lakien todellinen henki on juuri se byrokratia, josta herra de Gournay -vainaa valitti niin suuresti; täällä toimistot, virkailijat, sihteerit, tarkastajat ja intendantit eivät ole nimitetty hyödyttämään yleistä etua, todellakin, yleinen etu näyttää olevan asetettu siten, että toimistoja voisi olla."Tämä tekemisen taso, tekeminen tekemisen vuoksi, vaivaa yhteiskuntaa monella eri tasolla. Kun lähdetään valtioista ja yhteiskunnista epämääräisen alkulähteille, urheiluun, päästään samaan johtopäätöseen - henki on kuolemaisillaan ja sitä yritetään elvyttää monimutkaisilla rakenteilla ja lisäämällä byrokratiaa. Totuus ja vapaus - kaksi kuolematonta eivät ole vaarassa - ainoastaan käsityksemme niistä on lähtenyt väärälle raiteelle väärässä risteyksessä.
Urheilussa tämä on selvästi nähtävissä tapauksissa, joissa hallinta ja kyseenalainen oikeutus nousevat tärkeämmäksi kuin urheilu itse, urheilijat. Näitä surkeita byrokraatteja, jos lähdemme toteuttamaan teoriaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, saamme kiittää viime kädessä huonosta menestyksestä. Eikö juuri näihin epäoleellisiin rakenteisiin ja harhaluuloihin omasta itsestä perustu totalitaarinen järjestelmä. Urheilu valjastettuna suuruudenhullun megalomaanin omiin pyrkimyksiin luoda dynastiaa. Mikään näistä ei onnistu ilman hyväksyntää joko kansalta tai harvoilta valituilta. Kukaan ei pysty luomaan järjestelmää yksin eikä varsinkaan tekemään vääryyksiä ilman seurauksia. Ei ilman hyväksyntää. Tämä herättää kysymyksiä päämääristä. Yksi kysymys on se, onko meillä yleensä edes päämäärää, jota kohdin menemme.
Hitler oli vahva puhuja ja esiintyjä, Mussolinia on kehuttu näyttelijäksi. Kuitenkin historian täydeksi nollaksi tituleraama Franco oli vallassa pisimpään. Tärkeä huomio ja kysymys on tämä - haluamme, että meitä johtaa kohti uutta huomista manipulaattori, sirkustaiteilija tai muu silmänkääntäjä, kyvytön tai ei. Totalitarismi ja byrokratia kulkevat käsi kädessä ja palvelevat toinen toistaan. Tämä tekeminen tekemisen vuoksi, kulissina viittaa tyypilliseen byrokratian ristiriitaan, jossa keinoista tulee päämääriä varsinaisten päämäärien sijaan ja yleinen etu jää taka-alalle. Tämän seurauksena harvojen erityisedut ohittavat yleisen edun. Kontrolloimaton byrokratia palvelee itseään ja korruptoituu, sen sijaan että se palvelisi yleistä etua. Kuka sanelee sen, mitä tapahtuu ja missä ja miten. Tämä kaikki on helppo naamioida byrokratian taakse, mahdollistaen skorpionin toimia hymyillen kuin buddha - vanhaa sananlaskua mukaillen.
Weberin mallissa byrokratia kuvaa länsimaista rationalisoitumisen prosessia. Tässä prosessissa byrokraattisen vallan lisääntyminen tapahtuu karismaattisen vallan kustannuksella. Byrokratia perustuu sääntöihin ja hierarkioihin. Tämä pahimmillaan tukahduttaa täysin oma-aloitteisuuden organisaatiossa. Tämän lisäksi asema määräytyy osaamisen mukaan - ideologiassa. Urheilu toimii hyvin pitkäjänteisesti tämän kaavan mukaan. Eli oma-aloitteisuus on ajattu alas ja monasti osaaminen ei ole määräävä ominaisuus. Byrokratian oli tarkoitus karsia suosimisongelmia, kuten nepotismia, mutta harmittavan usein se luo viitekehyksen, jossa tätä pystyy ilman esteitä harjoittamaan.
Totalitarismi kukoistaa paikoissa, joissa johtajuus on poistettu, se on heikkoa tai harhaluuloista. Ympäristöissä, missä se miltä asiat näyttävät ovat tärkeämpiä kuin mitä asiat ovat ja tekeminen tekemisen vuoksi on normi. Palkitsemisjärjestelmät perustuvat suosimisjärjestelmiin suoritusten sijaan ja kateus ja huono itsetunto ovat arvoista tärkeimpiä. Lyhyitä jaksoja tälläinen jatkuu, jopa laajenee mutta jossain vaiheessa luonnolliset rajat tulevat eteen ja mitä sitten tapahtuu. Kuten oli asianlaita Hitlerin kanssa, sinne bunkkeriin ei tarvitse jakaa vuoronumeroita. Toivokaamme ettei neljättä valtakuntaa koskaan tule, ei valtioon Keski-Euroopassa tai edes urheiluseuraan keskisuomessa.
Kommentit
Lähetä kommentti