URHEILUN UUSI TULEVAISUUS

Future ain’t what it used to be - Yogi Berra


Tulevaisuus ei ole kuten se oli ennen. Tämä on se vanha tulevaisuus. Uusi tarvitaan, koska asiat ovat muuttuneet ja se vanha ei enää ole riittävä, ei tee niitä asioita joita odotamme tulevaisuudelta ja on muiltakin ominaisuuksiltaan vanhentunut. 

Lähdin miettimään tätä ajaessani pyörällä lenkkiä Arabianrannasta Herttoniemen ja Kalasataman kautta takaisin. Herttoniemen kohdalla aloin miettimään uutta tulevaisuutta koskien huippu-urheilua ja maajoukkuetoimintaa. Kalasataman paikkeilla päätin, että voisin kirjoittaa siitä jotain. Lähestyessäni vanhaa voimistelu- ja uimaliiton rakennusta sain ajatuksen, että kirjoitan aiheesta mutta pienellä twistillä. Käytän tähän aikaa 45 minuuttia. 

Miksi 45 minuuttia? Usein sanotaan, että jotain asiaa ei voi tehdä koska ei ole a) aikaa b) resursseja c) joku muut tekosyy vaikka oikeasti tiedämme, että muutos pelottaa eikä sitä siksi lähdetä ajamaan kuin pakon edestä. Katsotaan mitä tapahtuu. Käytännössä aineiston pitää olla omassa päässä valmiina ja kirjoittaminen tapahtuu moodilla tajunnan virta. 

Onnea matkaan. Minulle ja lukijalle!  

Ajatus tähän kaikkeen lähti Sinisen meren strategian kirjoittaneiden Kimin ja Mauborgnen toisesta kirjasta Blue Ocean Shift, jossa käsitellään toki kilpailua mutta liikutaan siitä myös eteenpäin. Markkinoille tullaan käytännössä kahdenlaisilla innovaatioilla: disruptiivisilla (hajoittavilla) tai non-disruptiivisilla (ei hajoittavilla). Termien käännökset vähän hakusessa mutta ajatus on tärkein. 

Disruptiivinen innovaatio ketju voi olla vaikka C-kasetti -> CD-levy -> MP3, missä seuraaja käytännössä tuhosi edeltäjän musiikin tallentamisen ja toiston hurjassa kilpailussa. Toisaalta taas soittoäänet kasvoivat isoksi markkinaksi mutta eivät hajoittaneet tullessaan mitään. Ainoat kilpailijat olivat tylsyys ja pitkästyminen. 

Huippu-urheilun tilanne on tällä hetkellä se, että sitä johdetaan ja hallinnoidaan kuten muutakin urheilua ja tämän tekee sama hallintohimmeli, joka vastaa myös muusta urheilusta. Koska näin on aina ollut. 

Lähdin miettimään tätä asiaa uudesta kulmasta. Meillä ei suoranaisesti ole ongelmaa, joka vaatisi toimia tai ainakaan ei huuda ihan vietävästi. Mutta kuitenkin meillä on tilanne, missä huippu-urheilua ei hoideta kokonaisuutena sillä tarmolla ja tehokkuudella, mitä se vaatisi. Urheilussa satsataan isosti tulevaisuuteen mutta mielestäni se ei tarkoita sitä, että nykyisyys tulee heittää bussin alle. 

Asioiden muuttaminen vaatii joko entisen tuhoamista uuden tieltä, entisen säätämistä vastaamaan nykyhetkeä tai täysin uuden ratkaisun luomista entiseen tai täysin uuteen ongelmaan. Tuo kolmas vaihtoehto puhuttelee minua erityisesti siksi, että se ei ole pois keneltäkään. Emme halua tuhota tuhomisen ilosta pelikenttää tai alkaa tekemään pieniä taktisia muutoksia peliin vaan siirtyä ihan uudelle pelikentälle. 

Huippu-urheilun uudelleen järjestäminen

Lajien maajoukkueet ovat lajiliittojen alaisuudessa ja toimintaa koordinoidaan keskitetysti. Tämä aiheuttaa luonnollisesti paineita, koska maajoukkueet ovat vain pieni osa toimintaa. Se jäävuoren huippu, joka näkyy. Tämän hetken asenneilmasto on kuitenkin sellainen, että huipulle on tunkua. Kaikki pitäisi olla näkyvissä. Varsinkin lapset ja nuoret ja erityisesti liikunnan leikki- ja laulutason ryhmät. 

Tämä yhteiskunnan asettaman paineen ja vastuun kantaminen on ensisijaisesti lajien kattojärjestöillä ja rahoituskin oletettavasti tulee jatkossa siirtymään enemmän määrään ja kynnyksen madaltamiseen sen sijaan, että keskityttäisiin kapeaan huippuun jossa kynnys on sen verran korkea ja oviaukko niin iso ettei sitä läheltä edes havainnoi.  

Tässä yhteydessä mieleeni tuli erinäiset johtamiseen liittyvän kirjallisuuden teokset, joita on kirjoittaneet entiset erikoisjoukkojen johtajat ja ajatukset, mitä heillä on tähän asiaan rinnastettavissa ollut sanottavaa. Lähtökohtaisesti ja lyhyesti nämä pienet eliittiyksiköt eivät voi eivätkä toimi samassa komentoketjussa kuin perinteisemmät asevoimat. Tätäkin on ajoittain kokeiltu ja kokemukset eivät ole hyviä. Yksiköiden strategiset ja taktiset päämäärät niiden käyttämisessä ovat erilaisia. 

Jos ainoa työkalusi on vasara niin kaikki ongelmat näyttävät helposti nauloilta. Käsittääkseni alunperin japanilainen viisaus, mikä yksinkertaisesti kertoo sen, että käytettävän työkalun tulee sopia ongelmaan tai sitä ei tule käyttää. 

Jos kattojärjestö pitelee vasaraa niin sekä huippu-urheilu että matalankynnyksen liikunta saattavat molemmat näyttää nauloilta. Voi olla että kumpikaan ei lopulta ole naula mutta se ei ole tähän asti estänyt vasaran käyttöä. 

Entä jos huippu-urheilu ulkoistetaan toimijalle, joka tuntee sen ja joka haluaa toimia sen parissa. Ja VAIN sen parissa. Eikö silloin intressit ja resurssit kohtaisi ja syntyisi valon välkähdys, joka näkyisi pitkälle ja kauas aina ulkoavaruuteen saakka. 

Mikä estäisi uudelleenjärjestelyn jos pystyisimme osoittamaan, että se lisäisi loppujen lopuksi resursseja sekä huipulla että laajemmin ruohonjuuritasolla? Entä jos sanoisin, että tämä voitaisiin pistää käytäntöön tämän vuoden aikana? 

Tämä ajatus on iso osa sinisen meren shiftaamista. Se ei vie niin paljon aikaa kuin luulisi eikä se ole kallista vaan halpaa. 

Tämän tarkempaan avaamiseen ei riitä aika tällä erää, sillä rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, että tämäkin vei 50 minuuttia. Hoidin toki pyykit samalla. 

Tässä oli minun kaksi senttiä tällä erää. 


Kommentit

Suositut tekstit