URHEILU, DROP-OUT JA KORONA

Nyt kun pandemian ote alkaa vähän heltymään ja savu hälvenee raunioilla on aika ryhdistäytyä ja katsella millaisessa toimintaympäristössä toimimme.

Tämä on päivitetty version reilun kolmen vuoden takaiseen postaukseen. Silloin emme tienneet koronasta mitään. Olimme näin jälkiviisaasti katsellen hyväuskoisia sinisilmiä, mitä tulevaisuuteen tuli. Kaikki oli menossa parempaan. Swag AF. 

Jos pitäisin puheen sadalle hengelle pitäisin itseasiassa 100 eri puhetta, koska jokainen kokee sanomani omaan kokemukseensa ja asenteisiinsa pohjaten. Tämä tekstin suhteen epäilen vahvasti, että jokainen lukija tarttuu ja reagoi eri asioihin riippuen kunkin tavasta nähdä ja kokea maailma ympärillään. Suhtaudumme todellisuuteen hyvin elämänkerrallisesti. Mun elämä mun totuus. Miksi puhe koronapandemian vaikutuksista Dropout-ilmiöön olisi mitenkään erilaista.

Tämä puhe "ilmiöstä" ärsyttää minua edelleen merkittävästi kahdesta syystä. Ensiksi on puheessa käytetty äänensävy eli huolestuneen aikuisen holhoava ja kollektiivinen-me-ääni, joka jaksaa muistuttaa myös aina siitä, kuinka kantaa huolta asioista ja kuinka ennen oli toisin. En usko, että kouluun on koskaan hiihtänyt läheskään yhtä moni, kuin joka puhuu siitä. 

Toiseksi tämä puhe antaa ymmärtää, että kyseessä on uusi ilmiö. Jean-Jacques Rousseau teoksessaan Émile eli kasvatuksesta ilmaisee huolensa nuorison ja lasten liikkumisen vähäisyydestä. Teos on julkaistu vuonna 1762. Urheilun dropout ja burnout olivat myös tärkeitä teemoja 1980-luvun urheilun tutkimuksessa. Ilmiö ei ole uusi. Siitä ei vain ole keskusteltu kovin näkyvästi eikä se ole tuntunut niin tärkeältä. Osittain koska ei ollut sosiaalista mediaa, missä nilllittäminen joka vitun asiasta on niin vaivatonta ja urheilun toimijoilla oli muuta tekemistä - kuten urheilun tekeminen. Korona muutti ainakin tämän. 

Vaikuttiko korona harrastajamääriin - todellakin. En perusta tätä arviota mihinkään tutkittuun aineistoon, jollaista varmasti tulee vielä ja varmasti aika pian, mutta omaan kokemukseen ja urheilussa toimivan verkoston kertomaan perustaen vaikutukset olivat ja ovat edelleen merkittävät mitä tulee harrastajamääriin. Aika realistinen arvio on 30-60 % pudotus kautta linjan. 

Koronavirus tautina oli erityisen vaarallinen riskiryhmille, joita olivat esimerkiksi iäkkäät, sairaat ja muut joiden immuniteetti oli kovilla jo ihan elämän elämisestä. 

Juuri tällä samalla tavalla se vaikutti urheilussa eniten niihin, joilla oli jo valmiiksi ajatuksia lopettamisesta, motivaatio-ongelmia, loukkaantumisia ja burnoutin oireita. Muita riskiryhmäläisiä olivat vasta-aloittaneet ja pienimmät harrastajat ja heidän perheensä joille jokin kyseinen harrastus ei vielä ollut mitenkään merkittävässä roolissa ja vaivatonta tai pakollista jättää viikottaisesta kalenterista.

Monille urheilu on kiva harrastus ja siellä käydään, koska kaverit käyvät. Itse tekeminen on aika toissijaista. Tästä mielestäni mainio esimerkki on, kun vielä valmensin jalkapallon parissa minulla oli harrastetason peli menossa mahdollisesti Helsinki Cupissa ja peliä seurasi kanssani Fortum Tutor ohjelman koutsi. Annoin pientä kannustusta ja kevyttä ohjetta yhdelle pelaajalle ja sitten tapahtui jotain kummallista ja pallo kimposi mistä lie äärettömiin korkeuksiin ja katosi jonnekin Käpylän Urheilupuiston pusikkoon ja tämän äskeisen pelaajan ilo tästä tapahtumaketjusta oli jotain ihmeellistä. Sitten tämä Fortum Tutor sanoi minulle, että tuo äskeinen hetki on todennäköisesti se paras juttu, mitä tuo kyseinen pelaaja tästä pelistä muistaa. Tuo oivallus on jäänyt mieleen. 

Onko niin kummallista, että kun treenit siirtyivät Zoomiin niin tuo pelaaja ja muut, joiden suhtautuminen urheiluun on hyvin rento, päättivät käyttää aikansa johonkin muuhun. Ja voimmeko moittia heitä. 

Oma lukunsa on myös ne huipulla olleet, jotka olivat taistelleet sitkeiden loukkaantumisten kanssa jo pitkään. Se kun olet lajissasi maailman top 20 porukassa ja loukkaannut, kuntoutus, loukkaannut uudestaan, kuntoutus jälleen ja sitten iskee pandemia ja mahdollisesti edes treenipaikkaa ei ole, koska loukkaantumiskierre on tiputtanut maajoukkueesta ja vain tukiurheilijat treenaa tai vaikka olisi paikka niin horisontissa on aika tyhjää. Olympialaiset perutaan etkä varsinaisesti ole nuorentumassa. En tiedä miltä tämä tuntuu mutta jos mietin miltä tuntuu, kun itse on taistellut muutaman loukkaantumisen kanssa vuosia ja ne eivät millään tahdo mennä kuntoon vaikka tekee mitä, niin ainakin itse ymmärrän, jos tämä oli se hetki kun he sanoivat, että riittää. 

Sydäntäni lähimpänä on aina meidän kokeneet urheilijat, jotka ovat helposti 20-v iässä jo 12-15 vuotta olleet lajin parissa, saavuttaneet kansallista menestystä ja nähneet arvokisoja. Viikossa on paljon treenitunteja. Jos esimerkiksi treenaat 22 tuntia viikossa (esimerkiksi telinevoimistelussa ei mitenkään poikkeuksellista) 12 vuotta niin olet harjoitellut noin 20 % siitä ajasta mitä olet ollut elämässäsi valveilla. 

Vastaava aika menee jos katsot joka päivä yli 3 tuntia televisiota. Mahdollisesti voisit käyttää tuon viikottaisen ajan ja suorittaa myös kaksi tohtorintutkintoa työn ohessa näiden vuosien aikana. 

Usein kiitokseksi seura laittaa kausimaksut ja laskuttaa vähintään osan kilpailukuluista eli sen lisäksi, että urheilija sijoittaa aikansa ja kaiken tarmonsa niin hän, tai hänen huoltajansa, myös maksaa siitä. Kaiken lisäksi tässä vaiheessa ihminen on yleensä koulussa tai tekee jotain, minkä pitäisi auttaa elämässä eteenpäin urheilun jälkeen eli uraa on aika haastava rakentaa. Mikäli urheilijan taso on vielä tarpeeksi korkea niin WADA haluaa tietää joka ikinen päivä missä olet sovittuna aikanasi. Mieti, jos sinun pitäisi päättää aika milloin sinut voi tulla täysin randomisti yllättää ja laittaa kusemaan kuppiin ja olla aina skarppina ilmoittamaan etukäteen osoite, missä olet tätä valmiina tekemässä. Olen itse joskus saattanut herätä aamulla eri paikasta kuin oli illalla tarkoitus ja sen vuoksi luovuin huippu-urheilijan urasta jo ennen kuin se alkoi. Järjestökielessä tätä kutsutaan valintavaiheeksi. On vaikea moittia, jos joku saattoi valita pandemian aikana, että fuck this shit.

Nämä kaksi edellistä ryhmää olisi ensiarvoisen tärkeää pitää urheilun parissa. Heillä on mieletön määrä osaamista, tietoa ja kokemusta huipulta. Jostain syystä kahden pääaineen tohtoreita vain arvostetaan aika tavalla enemmän. 

Sitten on ne pienet, joilla ei oikeastaan ollut edes omaa ääntä. Osa jäi kokonaan pois ja osa oli mukana sen minkä pystyi. Tämä ei ollut alusta alkaenkaan reilu peli ja sosio-ekonominen tilanne (käytämme tätä termiä, koska emme halua puhua asioista kuitenkaan ihan oikeilla nimillä ) vaikutti myös tähän. Kaikille se kausimaksu, joka meni hukan persiiseen ei tuntunut yhtä pahalta. Kaikille se ei edes tuntunut. 

Tällä hetkellä tuntuu, että emme ole menettäneet mitään mutta myöhemmin meiltä saattaa puuttua kokonainen ikäluokka tai kaksi. Tai sitten ei. Tämäkin kuvio on omanlaisensa vääryys. Osa näistä lapsista liikkui ja teki asioita ja osa ei. Osa vanhemmista oli etätöissä ja osa irtisanottiin. 

Oikeastaan korona kiersi urheilussa ja tappoi kaikki ne tarinat, joilla oli heikko immuunipuolustus. Riskiryhmäläiset. Omalla kierolla tavallaan korona oli jokaisen ääritavoitteellisen valmentajan märkä uni - erotti ne jyvät akanoista eikä tarvinnut edes käydä niitä kiusallisia keskusteluja sitoutumisesta. Tässähän on toki ilmeinen kääntöpuoli mutta ilmeisesti lahjahevosen suuhun ei sitten todellakaan ole syytä katsella. Toimihan se hyvin Troijalaisillakin. 

Globaalisti ammattiurheilu sai tietysti isosti osumaa taloudellisesti. Olympialaiset siirrettiin. Jalkapallon EM-kilpailut siirrettiin. Budapestin EM-uinnit minne minullakin oli liput peruttiin ja sitten siirrettiin. Yhdysvalloissa neljä isoa eli NFL, NBA, MLB ja NHL menettivät Forbesin 2021 maaliskuussa julkaiseman artikkelin mukaan vuonna 2020 noin 14,1 miljardia. Tuo summa on täysin käsittämätön näin suomalaisen urheilun näkökulmasta. 

NBA joukkue Dallas Maverickin omistajaa Mark Cubania lainaten korona oli ja on musta joutsen. 

Musta joutsen viittaa tapahtumaan, joka on äärimmäisen epätodennäköinen mutta seurauksiltaan äärimmäisen merkittävä  ja luonnollisesti jälkiviisaasti selitettävissä. Nassim Nicholas Taleb on tästä saman nimisen kirjan kirjoittanut, jota toki suosittelen kaikille. Mikään määrä havaintoja ei tee väitteestä "kaikki joutsenet ovat valkoisia" totta, mutta jos havainnoidaan yksikin eri värinen joutsen niin se on todistetusti tarua. Kaikki joutsenet olivat toki valkoisia mutta sitten löydettiin Australia. 

Toisin sanoen mitään mitä me tiesimme drop-outista ja kuinka me sitä pyrimme ehkäisemään ei merkinnyt mitään 13.3.2020 jälkeen. Jos mietit, että mitä minä tiesin koronasta tuohon aikaan niin vastaus on, että en oikein mitään. 

Se ei estänyt Helsingin Sanomia haastattelemasta minua tuona kyseisenä päivänä aiheesta korona ja seuratoiminta. Koko tämän pandemian aikana minulta on kysytty mielipidettä lukemattomia kertoja liittyen toimintaan pandemian aikana ja olen vastannut myös muidenkin medioiden kysymyksiin. Livenä YLE:n kanavalla radiossa ehkä kuitenkin mieleenpainuvin kokemus. 

Tekeekö se, että sinulta kysytään asioista sinusta asiantuntijan? Ei ainakaan minusta virologia. 

Sokeiden maassa yksisilmäinen on kuningas.

Näin lausui hollantilainen filosofi ja humanisti Erasmus Rotterdamilainen ja tulkintojen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että voittaaksesi sinun ei ole pakko olla loistava jossain mitä ikinä teetkään, vaan riittää, että olet vain parempi kuin muut. 

Tai jostain syystä voit vain olla se, keneltä kysytään ja hetken olet kuningas. 

Se koronasta. Voimme todeta, että se eskaloi tilanteen ja saimme todistaa, miltä drop-out näyttää jos sille syöttää steroideja. Reagoi kuten kuka tahansa niihin aineisiin -> kasvaa nopeasti isoksi ilman työtä -> pinna lyhenee -> raivo kasvaa.  

Dropout huolestuttaa, koska sitä tapahtuu ja periaatteessa jokainen urheilija, joka vain lopettaa on liikaa. Näin itse ajattelen. Se, että yksikin sielu päättää, että ei enää halua liikkua on todella perseestä oleva asia. 

On tärkeää luoda määritelmä dropoutille. Jos nuori jää pois jonkin lajin toiminnasta, koska siirtyy toiseen lajiin onko kyseessä dropout? Onko Jari Litmanen jääkiekon dropout tai Teemu Selänne jalkapalloon tilastoitu toiminnasta pois tipahtanut nuori? Asiaa voi lähestyä kahdesta kulmasta - lajin näkökulmasta tai kansanterveyden näkökulmasta. Näistä vain toinen on merkittävä isossa kuvassa. Jos henkilö vaihtaa liikunnan toiseen liikuntaan kyseessä ei ole dropout vaan lajin vaihto. Lajin parissa usein nämä vain mielletään urheilun lopettaneiksi ja lasketaan osastoon Drop-out. 

Ajattele tekstin alkua ja minua pitämässä puhetta sadalle hengelle. Noista sadasta ihmisestä 10-15 on vasenkätisiä. Allekirjoittanut mukaan lukien. Jos luotamme tilastoihin vasenkätisten osuuteen väestöstä. Mieti jos yleisö olisikin isompi, vaikka 1000 henkeä. Silloin vasenkätisiä olisi paikalla 100-150.

En tiedä mitä ajattelit tuosta vasenkätisten osuudesta mutta se ei ole todennäköisesti se, mitä minä ajattelin. Tuo 10%-15% on se porukka, joka ei lopeta. Sain itse kuulla joskus lukion jälkeen, että on olemassa saksia, jotka on tehty vasenkätisille. Siihen asti ajattelin, että olen vain täysin paska käyttämään saksia ja huomaan, että ajattelen niin edelleen. Ja tämä vaikuttaa myös tekemiseen - leikkaan paremmin puukolla koska en osaa leikata saksilla. Meillä ei edelleenkään ole vasenkätisten saksia. Ei kotona ei töissä.

Mielestäni tärkein asia dropoutin ymmärtämisessä ja mahdollisessa ehkäisyssä on hyväksyä se, että sitä tapahtuu. Kaikkia ei vain voi pitää mukana - se ei ole mahdollista. Pakottaminen ei toimi eikä ole koskaan toiminut. Koululaitos Suomessa yritti aikoinaan myös vähentää vasenkätisyyttä sitomalla oppilaan vasemman käden kiinni ja pakottamalla kirjoittamaan oikealla. 

Ehdotankin, että dropoutin ennaltaehkäisyn sijaan pyrimme vähentämään sitä. Eli vaikka ajatus ei ensikuulemalta ole merkittävä, se on asenteiden tasolla suuri muutos.

Jokainen toimi, millä yritämme muuttaa vasenkätisyyttä oikeakätisyydeksi on pois nilltä, joiden dominoiva käsi on oikea ja vahvistaa vasenkätisten taistelutahtoa vastustaa sortoa. Kuka tässä lopulta häviää?

Mistä dropout johtuu?

Vuonna 1971 valmistuneessa Likainen Harry elokuvassa Clint Eastwoodin esittämä Harry Callahan ei puhunut dropoutin syistä mutta pystyi silti kuvaamaan 2010-luvun loppupuolen keskustelua aiheesta.

Mielipide on kuin perseenreikä. Kaikilla on sellainen. 

Kuulin tästä myös toisen vertauksen. Kaikilla on perseenreikä ja ne kaikki haisevat. 

Mielipiteet ja monella tapaa myös vastuussa olevien tahojen löytäminen leimaavat keskustelua. Jokainen haluaa koirineen olla osallisena mielipiteineen. Ongelmat tuntuvat aina olevan helpompia käsitellä, jos tiedämme syyllisen. Viekö se meidät lähemmäksi ratkaisua? Ei. Esimerkiksi yksi mielipide, joka aina nousee esiin on videopelit, mutta ainoa asia mitä tuo osoittaa on se, että kommentoija on vanha eikä ihan perillä jutuista. Kuka rehellisesti käyttää termiä videopeli? Ja konsolipeli ei hirveästi paranna sitä, koska olet edelleen boomer. 

Drop-out on merkittävä tekijä jo sen kannalta, että esimerkiksi vuosien 2016-2017 aikanan myönnettiin OKM seuratukea 274 hankkeelle, joiden hakemuksiin oli kirjattu tavoite vähentää drop out-ilmiötä. Merkittävimmät toimet, mitä oli kuvattu olivat jäsenmäärän kasvattaminen (95-96%), uusien harrastajaryhmien perustaminen (90-91%) ja seuratoimijoiden kouluttaminen (71-73%). Drop out-ilmiön vähentäminen oli luokkaa 33-35%. 

Seurat ovat tästä huolissaan, koska ikäluokassa voi aloittaa 100 lasta jossain alkeisryhmässä mutta valmennusryhmissä on näistä vain 20. Tästä johtuen myös pidempään harrastavat lopettavat, koska ei ole harjoituskavereita. Aloittajia siis saadaan sisään mutta usein, koska kaveri lopettaa myös itse lopettaa. 

Mietin tosissani, että eikö tästä kukaan vedä johtopäätöstä toiminnan laadusta. Kukaan ei lopeta mitään mikä on hauskempaa kuin mikään muu mitä tietää. Tapahtuuko tämä, jos pieniä innokkaita ja oppimisen haluisia lapsia valmentaa aivan väärä henkilö jossain vaiheessa polkua. Jalkapallossa Suomi on ollut johtava drop out-maa ikäluokissa U13-18, vaikka pientä väkeä tulee sisään ovista ja ikkunoista. Mitä tapahtuu?

Jotta pystymme paremmin ymmärtämään tätä ilmiötä ja sen syitä siihen täytyy perehtyä paremmin. Siitä asti, kun ihmisten vapaa-aika on lisääntynyt ovat myös erilaiset mahdollisuudet käyttää sitä oman mielen mukaan lisääntyneet. On tärkeää ymmärtää, että vapaa-ajasta odotamme saavamme jotain itsellemme. Jos emme sitä saa jostain niin usein teemme sitten jotain muuta. Ja tämä ei koske vain aikuisia. 

Dropoutin tutkimuksessa on käytetty esimerkiksi Leisure Constraints Theory (Crawford & Godbey, 1987; Crawford, Jackson, & Godbey, 1991) viitekehystä. Tälläkin teorialla on rajoitteensa ja se on saanut myös kritiikkiä mutta se auttaa huomattavasti ilmiön monisyisen olemuksen hahmottamista ja parempien toimintatapojen muodostamista tämän ilmiön vaikutusten vähentämiseksi.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että näistä rajoitteista osa on oleellisempia kuin toiset dropout ilmiön selittäjinä. Artikkelissa A systematic review of dropout from organized sport among children and youth (Crane & Temple, 2014) esitetyt tulokset osoittavat, että henkilöiden sisäiset rajoitteet (intrapersonal constraints) ja henkilöiden väliset (interpersonal constraints) ovat useammin assosioitu dropoutin syiksi kuin rakenteelliset rajoitteet (structural constraints). Tutkimus toteutettiin määrällisin menetelmin laajasta aineistosta, joka käsitti lähes 30 eri lajia. 

Hyvin monia dropoutin taustalla vaikuttavia syitä löydettiin mutta viisi tärkeää syytä pystyttiin erottamaan selkeästi muista; nautinnon puute, käsitys omasta kompetenssista, sosiaaliset paineet, kilpailulliset prioriteetit ja fyysiset tekijät (kasvu ja kehitys sekä loukkaantumiset). 

Understanding dropout and prolonged engagement in adolescent competitive sport (Fraser-Thomas, Coté & Deakin, 2007) tutkimus toteutettiin uinnin parissa laadullisin menetelmin haastatteluina. Ryhminä oli 10 dropout uimaria ja 10 uinnissa täysillä elävää urheilijaa. Molemmat ryhmät kertoivat saman tyyppisistä kokemuksista: harjoituksia aikaisin aamulla, kannustavista ja ei kannustavista valmentajista ja vahvasti mukana olevista vanhemmista. Toisaalta vain dropout ryhmä otti esille aikaisin tulleet huippusuoritukset, rajoitetun henkilökohtaisen valmennuksen, teini-iässä painostavat vanhemmat ja puuttuvat harjoituskaverit sekä kilpailun sisarusten kesken. 

Yhteenvetona tutkijat halusivat nostaa esille oikein rakennetut harjoitusohjelmat ja urheilijoiden suhteiden haurauden teini-iässä valmentajiin ja vanhempiin. Tällä on vaikutusta valmentajien työhön ja vanhempien toimintaan ja tämä on hyvä tiedostaa. Te voitte tehdä ison eron. 

Jo tämän rajallisen materiaalin perusteella on selkeää, että tähän ilmiöön pystyy vaikuttamaan. Yksinkertaisuudessaan kauniisti - jos toiminta tuottaa nautintoa ja oppimista tapahtuu niin urheilija tuskin lopettaa. Kuka haluaa lopettaa jotain minkä tekemisestä nauttii ja missä kokee onnistumisia jatkuvasti. 

Olen käynyt keskusteluja useamman huippu-valmentajan ja urheilijan kanssa ja koittanut tehdä toimenpiteitä, jotta saadaan urheilija jatkamaan. Sama miten käynyt niin kyllä se on aina tekohengitystä jos pitää yrittää pitää joku mukana. Joskus nuori urheilija osoittaa poikkeuksellista kykyä ja olisi esimerkiksi arvion mukaan neljän vuoden harjoittelun jälkeen valmis haastamaan kansainvälisissä arvokisoissa muut huiput. Tämä urheilija voi kuitenkin todeta, että ei tunnu hyvältä eikä halua enää jatkaa. Se on sitten siinä.

Voimme tehdä työmme vaikka kuinka hyvin ja olla tukena juuri oikein mutta silti päätös on aina urheilijan. Uskon, että kaikille on olemassa liikunnan muoto, mistä saa nautintoa ja onnistumisia. Aina se ei vain ole se laji missä sillä hetkellä on mukana.

Se voi tuntua joskus kovalta mutta kukaan ei voi kantaa toisia ihmisiä selässään pitkään. Jokainen kuitenkin elää omaa elämäänsä ja tekee omaa urheiluaan - ja omia päätöksiään siitä. Kukaan ei ole Atlas, joka kantaa maailmaa selässään.

Tästä urheilussa on kyse. Toivon, että mahdollisimman moni kulkisi oman polkunsa mahdollisimman pitkälle ja auttaisi jonkun toisen oman polkunsa alkuun. Aloittaminen on kuitenkin se tärkein askel. Sen jälkeen kaikki on mahdollista.