Arvoista, urheilusta ja mitä ne meistä kertovat
Tämä teksti käsittelee arvoja urheilun ja urheiluseuratoiminnan kulmasta. Arvoja on toki muuallakin, jokaisella henkilökohtaiset arvonsa, kaikilla sektoreilla on omansa, yrityksillä ja yhteisöillä, kaikilla. Nämä arvot ovat sitten strategiatyön pohjana, määräävät mitä teemme ja miksi ja kenelle. Yksinkertaistetusti - jos arvoja ei ole on toiminta aika heikolla pohjalla.
Arvon lyhyt määritelmä on käsitys tavoiteltavasta ja haluttavasta fyysisestä tai abstraktista objektista tai asiantilasta. Arvoja voi olla monta tai vaikka vain yksi. Kuitenkin arvoihin pitäisi kiteytyä se jokin, joka tekee sinusta sinut, seurasta JUURI sen seuran. Jokin mikä erottaa muista.
Se, mitä urheilussa on havaittavissa, seuratasolla ja lajiliittotasolla, on huolestuttavaa. Huolestuttavaa, jos pidämme kirkkaana tavoitteena menestystä. Seurojen strategiatyöstä jotain tietävänä näen huolestuttavana ilmiön jota kutsun ensimmäisellä mieleentulevalla termillä ja se on "avustuskeskeinen arvopohja". Tätä kaikkea leimaa epärehellisyys. Arvot ovat sitä, mitä oletetaan että Nuori Suomi, SLU, uusi suomalainen liikuntajärjestö, kunnat ja varmaan Amnesty International olettavat niiden olevan. Maailmaa halaavia jokaiselle jotain-sepostuksia. Se, mitä urheilun nykyään halutaan olevan, on jotain hauskaa, kaikille aina kivaa ja yhteisöllistä toimintaa johon on helppo tulla ja se ei liikaa sido tai kuormita lapsia ja nuoria. Urheilusta on tehokkaasti eliminoitu verta, hikeä ja kyyneleitä sisältävät osiot.
Ja tämä kaikki näkyy arvoissa. Yleisiä arvoja ovat reilu peli, yhteisöllisyys, kasvatuksellisuus ja muuta vastaavaa. Kun kyseessä on vaikka kilpaurheiluseura ja arvot ovat tälläisiä, missä on järki. Ei näillä tehdä tulosta.
Yksi tekijä joka nousee esiin on taloudellinen riippuvuus. Seurat ja liitot ovat riippuvaisia rahoituksesta, jota jakavat tahot ainakin oletettavasti haluavat kuulla tuollaista ympäripyöreää jaarittelua. Tästä seuraa kierre, joka muuttaa seurojen toimintaa kohti sosiaalitoimistoa ja kaikki tämä on väistämättä pois tuloksesta. Ei ole varaa olla rehellinen.
Toinen tekijä liittyy urheilun johtorakenteeseen. Arvot, strategia ja tuloshakuinen hallinto ovat asioita jotka eivät kuulu lajiliittojen ja seurojen johtamiskulttuuriin. Vielä. Jos kärjistetysti 99% urheilun johtohenkilöistä ei tiedä mitään näistä asioista, ei ole ihmeellistä että asiat ovat lasten kengissä. Arvojen arvoa ei yksinkertaisesti ymmärretä, eikä niihin laiteta sitä aikaa ja vaivaa mitä kuuluisi. Arvothan ovat ne, mitkä määrittävät meitä, tekevät meistä mitä me olemme. Kuinka voimme ylenkatsoa niitä ja kuvitella että tie jolla olemme on oikea. Tietämättömyys ja väliinpitämättömyys ovat hyveitä urheilussa ja teologiassa.Toiminta on sellaista kuin se on, koska parempaan ei pystytä. Ladan hinnalla ei vain sitä mersua tule.
Kolmas syy miksi olemme kuopassa liittyy asenteisiin. Se, että mennään samalla millä on ennenkin menty ei varsinaisesti kutsu muutosta ja vedä sitä puoleensa. Mennään sieltä missä aita on matalin, tai ainakin helpoin ylittää. Porttia ei tule edes mieleen lähteä hakemaan. Sama vanha vallitsee kaikessa ja ohjaa toimintaa. Muutos on asia mistä puhutaan mielellään. Urheilussa arvostetaan suuresti entistä urheilu-uraa ja kasvatustieteiden opintoja (valmistunut tai ei). Tällä asenteella, että tuota kautta se menestys tulee, pusketaan menemään.
Perustuen edellämainittuihin kohtiin esitän nöyrästi, että suomalaiselle urheilulle haetaan Darwin Awardsia tai jotain 100 Säälittävintä asiaa maailmassa-sertifikaattia.
Tai sitten mietimme, kuinka voimme kukin omissa lokeroissamme erikseen tai kollektiivisesti yhdessä, hylätä keskusjärjestövetoisen paskanjauhamisen, kääriä hihat ja aloittaa alusta, rehellisyydestä. Mitä me olemme? Mitä haluamme olla? Nopeimpia, parhaita, voittajia. Miten näihin päästään? Kuuluuko reilu peli mitenkään tähän? Puolen pelin takuu? Jatkuva ymmärtäminen ja maailman halaaminen ilman rajoituksia? Olemmeko valmiita uhraamaan heikot, jättämään tiensivuun ne, jotka eivät kyydissä pysy ja raivaamaan tieltämme ne, jotka tiellä ovat. Kuinka hyviä haluamme olla? Kuinka pitkälle olemme valmiita kulkemaan? Mitä uhrauksia olemme valmiita tekemään?
Olit sitten urheilija, valmentaja tai muuten vaan mukana. Kysy itseltäsi: Olemmeko tekemässä tulosta vai parempaa maailmaa. Riski on, että valinta pitää tehdä.
Arvon lyhyt määritelmä on käsitys tavoiteltavasta ja haluttavasta fyysisestä tai abstraktista objektista tai asiantilasta. Arvoja voi olla monta tai vaikka vain yksi. Kuitenkin arvoihin pitäisi kiteytyä se jokin, joka tekee sinusta sinut, seurasta JUURI sen seuran. Jokin mikä erottaa muista.
Se, mitä urheilussa on havaittavissa, seuratasolla ja lajiliittotasolla, on huolestuttavaa. Huolestuttavaa, jos pidämme kirkkaana tavoitteena menestystä. Seurojen strategiatyöstä jotain tietävänä näen huolestuttavana ilmiön jota kutsun ensimmäisellä mieleentulevalla termillä ja se on "avustuskeskeinen arvopohja". Tätä kaikkea leimaa epärehellisyys. Arvot ovat sitä, mitä oletetaan että Nuori Suomi, SLU, uusi suomalainen liikuntajärjestö, kunnat ja varmaan Amnesty International olettavat niiden olevan. Maailmaa halaavia jokaiselle jotain-sepostuksia. Se, mitä urheilun nykyään halutaan olevan, on jotain hauskaa, kaikille aina kivaa ja yhteisöllistä toimintaa johon on helppo tulla ja se ei liikaa sido tai kuormita lapsia ja nuoria. Urheilusta on tehokkaasti eliminoitu verta, hikeä ja kyyneleitä sisältävät osiot.
Ja tämä kaikki näkyy arvoissa. Yleisiä arvoja ovat reilu peli, yhteisöllisyys, kasvatuksellisuus ja muuta vastaavaa. Kun kyseessä on vaikka kilpaurheiluseura ja arvot ovat tälläisiä, missä on järki. Ei näillä tehdä tulosta.
Yksi tekijä joka nousee esiin on taloudellinen riippuvuus. Seurat ja liitot ovat riippuvaisia rahoituksesta, jota jakavat tahot ainakin oletettavasti haluavat kuulla tuollaista ympäripyöreää jaarittelua. Tästä seuraa kierre, joka muuttaa seurojen toimintaa kohti sosiaalitoimistoa ja kaikki tämä on väistämättä pois tuloksesta. Ei ole varaa olla rehellinen.
Toinen tekijä liittyy urheilun johtorakenteeseen. Arvot, strategia ja tuloshakuinen hallinto ovat asioita jotka eivät kuulu lajiliittojen ja seurojen johtamiskulttuuriin. Vielä. Jos kärjistetysti 99% urheilun johtohenkilöistä ei tiedä mitään näistä asioista, ei ole ihmeellistä että asiat ovat lasten kengissä. Arvojen arvoa ei yksinkertaisesti ymmärretä, eikä niihin laiteta sitä aikaa ja vaivaa mitä kuuluisi. Arvothan ovat ne, mitkä määrittävät meitä, tekevät meistä mitä me olemme. Kuinka voimme ylenkatsoa niitä ja kuvitella että tie jolla olemme on oikea. Tietämättömyys ja väliinpitämättömyys ovat hyveitä urheilussa ja teologiassa.Toiminta on sellaista kuin se on, koska parempaan ei pystytä. Ladan hinnalla ei vain sitä mersua tule.
Kolmas syy miksi olemme kuopassa liittyy asenteisiin. Se, että mennään samalla millä on ennenkin menty ei varsinaisesti kutsu muutosta ja vedä sitä puoleensa. Mennään sieltä missä aita on matalin, tai ainakin helpoin ylittää. Porttia ei tule edes mieleen lähteä hakemaan. Sama vanha vallitsee kaikessa ja ohjaa toimintaa. Muutos on asia mistä puhutaan mielellään. Urheilussa arvostetaan suuresti entistä urheilu-uraa ja kasvatustieteiden opintoja (valmistunut tai ei). Tällä asenteella, että tuota kautta se menestys tulee, pusketaan menemään.
Perustuen edellämainittuihin kohtiin esitän nöyrästi, että suomalaiselle urheilulle haetaan Darwin Awardsia tai jotain 100 Säälittävintä asiaa maailmassa-sertifikaattia.
Tai sitten mietimme, kuinka voimme kukin omissa lokeroissamme erikseen tai kollektiivisesti yhdessä, hylätä keskusjärjestövetoisen paskanjauhamisen, kääriä hihat ja aloittaa alusta, rehellisyydestä. Mitä me olemme? Mitä haluamme olla? Nopeimpia, parhaita, voittajia. Miten näihin päästään? Kuuluuko reilu peli mitenkään tähän? Puolen pelin takuu? Jatkuva ymmärtäminen ja maailman halaaminen ilman rajoituksia? Olemmeko valmiita uhraamaan heikot, jättämään tiensivuun ne, jotka eivät kyydissä pysy ja raivaamaan tieltämme ne, jotka tiellä ovat. Kuinka hyviä haluamme olla? Kuinka pitkälle olemme valmiita kulkemaan? Mitä uhrauksia olemme valmiita tekemään?
Olit sitten urheilija, valmentaja tai muuten vaan mukana. Kysy itseltäsi: Olemmeko tekemässä tulosta vai parempaa maailmaa. Riski on, että valinta pitää tehdä.
Kommentit
Lähetä kommentti