JOS SIEDÄT TÄTÄ NIIN VOI OLLA ETTÄ ET OLE SEURAAVA

Olin äskettäin mukana Palloliiton Seurojen ääni-seminaarissa ja siellä suomalaisen jalkapallon tilasta oli puhumassa kyseisen liiton huippujalkapallopäällikkö Marianne Miettinen. Puheenvuoro oli hyvä ja riittävän rehellinen.  

Hän esitti puheenvuorossaan asioita, joita FIFAn (tai UEFAn) tarkkailija oli havainnut, kun oli ollut seuraamassa harjoituksia Suomessa. Asiat, joita tämä tarkkailija oli nostanut esiin olivat ainakin tapahtumien intensiteetti (lähinnä sen puuttuminen), aika mitä harjoituksissa käytetään pallon kanssa (vähäinen, muistaakseni 44%) ja erilaisiin alkuverryttelyihin käytetty aika, joka on 1/3 kenttävuorosta - liikaa. Luvut ovat muistinvaraisia eivätkä muutenkaan tärkein asia tässä.

Tarkkailija oli todennut, kuivasti oletan, että ainakin suomalaiset pelaajat ovat hyviä juoksemaan.  

Olisipa asia noin mutta ei ole. Ainakin tämän seikan jopa huippuammattilainen on käsittänyt väärin tai voihan kyseessä olla vain epäonnistunut yritys olla hauska, kuivasti.  

Tämä on ajatusketju, joka johti tähän kirjoitukseen.

MIKSI SUOMALAISET PELAAJAT EIVÄT OSAA EDES JUOSTA 

Kansainvälisen tarkkailijan huomio osoittaa, että lämmittelyyn käytetään merkittävästi aikaa. Tämä ei vain ikävä kyllä johda automaattisesti laadukkaaseen lopputulokseen edes sen osaamisen osalta, mitä harjoitellaan.  

Miksi?  

Malcolm Gladwell teki tunnetuksi 10 000 tunnin säännön teoksessaan Outliers: The Story of Success ja hänen kirjoituksensa perustui vuorostaan Anders Eriksenin tutkimuksiin, joista hän kirjoitti teoksessa Peak: Secrets from the New Science of Expertise. 

Tämän teorian suhteen useimmiten oikaistaan ja se yleistetään vaarallisesti pitämään sisällään oletuksen, että taidon harjoitteluun käytetty aika on merkittävä tekijä tiellä mestaritason osaamiseen. Tämähän on tietysti paskapuhetta.  

Eriksen käyttää laskennassaan määritettä “tarkoituksenmukainen harjoittelu” ( delibarete practice), mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että suorituksen pitää täyttää tietyt kriteerit, sillä on selkeä pyrkimys ja harjoittelu on systemaattista.  

“I fear not the man who has practiced 10,000 kicks once, but I fear the man who has practiced one kick 10,000 times.” - Bruce Lee  

Liikkeen ja liikkumisen teorian pitkälle vienyt näyttelijä, kamppailu-urheilija ja opettaja on yksi tämän tarkoituksellisen ja laadukkaan harjoittelun puolestapuhujia ja edelläkävijöitä, mistä tuloksena Tao of Jeet Kune Do-teos, joka on kestänyt hyvin aikaa ja on edelleen hyvä lähdeteos, mihin palata kerta toisensa jälkeen. 

Harjoittelun tulisi sekä pyrkiä tulokseen systemaattisesti että tuottaa laadultaan mahdollisimman hyviä toistoja.  

On täysin mahdollista, että jalkapallokentällä ei ole esimerkiksi koskaan nähty tai tehty yhtään etunojapunnerrukseksi laskettavaa suoritusta.   

Miksi? 

Tähän on useampia syitä ja näistä kaksi merkittävintä ovat kyseessä olevan liikkeen tai taidon suoritustekniikan opettaminen ja sen laatu sekä vaatimustason alhaisuus – ei vaadita oikeaa suoritusta ja harjoituksen oletettua tehoa nostettaessa suoritustekniikka heikkenee entisestään. Tehdään määrää.  
Tällä menetelmällä tehdään hyviä huonoja urheilijoita, joiden vahvuus on erityisen surkeaksi hiotut ja harjoitellut taidot.    

Se, miten teet jotain on se, miten teet kaiken.  

Tämä ajatus pitää sisällään sen, että yleensä teemme kaiken osapuilleen samalla tasolla ja omien tasokriteerien alittaminen ei ole välttämättä niin helppoa kuin luulisi ja vaatii tietoisen valinnan.  

Mikäli teet harjoittelusi aina viimeisen päälle niin sinun on vaikeampi jopa leikata nurmikko päin hulin vittua kuin henkilön, joka tekee aina kaiken vähän sinne päin.   

SE ON SYSTEEMI ET SINÄ 

Tämä tilanne harjoittelun suhteen on hyvin yksinkertainen ratkaista ja korjata mutta ei todellakaan helppoa. Olemme siinä ajassa ja paikassa missä kaikki haluavat muutosta mutta kukaan ei halua muuttua.  

Systeeminen muutos on myös usein hidasta ja vaatii runsaasti työtä systeemin eri tasoilla.  

Olen myös itse ollut tässä valmentajana osa ongelmaa, kunnes päätin olla osa ratkaisua ja sitten lopettaa jalkapallon valmentamisen.  

Muistan erittäin hyvin sen hetken, kun aloitin jalkapallovalmentajana. Huijarisyndrooma kuvaa hyvin sitä, miltä tilanne tuntui. Tämä johtui pitkälti siitä, että en ollut koskaan ollut tai edes nähnyt jalkapalloharjoituksia ja olin hieman epävarma siitä, mitä siellä pitäisi yleensä tehdä.  

Minusta tuli joka tapauksessa varsin hyvä valmentaja ja tulos oli kelvollinen sekä menestyksen että pelaajakehityksen osalta.  

Suoritustekniikkaan liittyvät pakkomielteet ovat seurausta erityisesti kehonpaino ja telinevoimisteluharjoittelusta ja niiden kanssa työskentelystä myös valmennuksen saralla sekä eri kamppailulajien harjoittelusta. Näiden parissa laadusta ei tingitä, jos opetus on yhtään mistään kotoisin.  

Näitä pyrin sitten tuomaan osaksi joukkueeni harjoittelua myös jalkapallossa. Yksinkertaista mutta ei helppoa.  

Jalkapallossa on tehty asioita tietyllä tavalla pitkään ja vaikka kehitystä tapahtuu koko ajan niin se ei liiku sitä vauhtia, kuin se voisi ja kun sitä tapahtuu niin kaikki tekevät samaa “uutta” juttua. Jotenkin vain kaikki keksivät samaan aikaan, että on olemassa lonkan sisään ja uloskiertoliike, jota voi käyttää alkulämmittelyssä. Tuota hetkeä ennen sitä ei nähnyt missään.  

Oikeastihan nämä liikkeet tulivat täsmälleen samalla tavalla kuten kirjailija Ernest Hemingway kuvaili päätymistään konkurssiin; ensin vaihe vaiheelta ja sitten yllättäen.  

Viimeisin oma valmennuskokemus on täysin erilainen kuin mistä olen tässä kirjoittanut. Tein kansallisen tason painonnostajan kanssa yksilövalmennusta telinevoimistelun tiimoilta, jonka tavoitteena oli nojavaaka. Hänen lähtötasonsa oli vakuuttava takavaaka ja siitä lähdimme rakentamaan nojavaakaa. Harjoittelimme yleensä noin tunnin ja toistoja tuli korkeintaan noin 15, joten jokainen oli tärkeä ja urheilijan keskittyminen 110 %.  

Joukkueharjoitteluun verrattuna tämä on hyvin erilainen harjoittelutilanne ja silti ero siinä, kuinka harjoitteluun lähdetään ja kuinka siihen keskitytään ei juuri eroa. Jalkapalloilijan ei tarvitse koskaan harjoitella niin edistynyttä liikettä kuin nojavaaka mutta se ei tarkoita, että liikkeisin tulisi suhtautua eri tavalla.  

On myös tärkeä huomioida se, että hyvin tehty suoritus vie saman verran aikaa kuin huonosti tehty suoritus. Niiden vaikutuksella taas on merkittävä ero.    

 

KUN TAVOITTEENA ON MENESTYS 

Menestyä voi monella tavalla. 

Eri tavoista voin mainita yhden tuttuni, jolla on potkunyrkkeilyn SM-hopeaa raskaasta sarjasta. Meriittinä kova. Itse tarinasta taas ei ihan heti tehdä elokuvaa, sillä sarjassa oli kaksi osallistujaa ja jokainen voi itse päätellä miten tuon sarjan ainoa ottelu meni.  

Urheilussa tavoitteena on kuitenkin lähtökohtaisesti luoda toimintamalleja, joilla menestys on toistettavissa ja pyritään minimoimaan sattuman vaikutus. Toki onnekkaat voitot otetaan mutta niitä varten ei varsinaisesti voi harjoitella.  

Epäonnea varten taas on täysin mahdollista harjoitella.  

Pekingin Olympialaisten 200 metrin perhosuinnissa Michael Phelpsin lasit alkoivat vuotamaan startin jälkeen ja ensimmäisen käännöksen jälkeen Phelps ui sokeana. Matkaa oli jäljellä vielä 3 altaan mittaa käännöksineen. Phelps oli kuitenkin harjoitellut myös tätä mahdollisuutta varten ja hän pystyi vetoja laskemalla tietämään missä kohtaa allasta oli ja tekemään käännökset. Phelps otti lajista neljännen kultansa kahdeksasta ja teki myös uuden maailmanennätyksen.  

“We don't rise to the level of our expectations, we fall to the level of our training.”  - Arkhilokhos (n. 650 eKr.) 

Arkhilokhos osasi ja kauan sitten kertoa kuinka asian laita on. Tämä pitää vain hyväksyä ja lähteä harjoittelemaan ja tekemään sitä menestystä sen mukaisesti. 

Se, miten se tapahtuu käytännössä, on jokaisen itse lähdettävä selvittämään. Olen kuitenkin vakuuttunut, että laadukkaampi harjoittelu pelaa siinä isoa roolia. Mikä muu muka?   

Harjoitusmenetelmät, osaaminen, olosuhteet ja mahdollisuudet yleisesti ovat kehittyneet merkittävästi viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Jalkapallossa erityisesti.  

Yhdessä liiton koulutuksessa meillä oli oppimateriaalina kirja, jossa mainittiin kuvatekstissä tulevaisuuden lupaus Joonas Kolkka, joka oli niihin aikoihin tainnut juuri lopettaa maajoukkueuransa. Materiaali ei siis ollut ihan uusinta uutta. 

Nykyään toimijoiden käytössä on mm. tuoretta tietoa, tarkkaa tilastointia oman joukkueen peleistä sekä videomateriaalia, josta tekoäly pystyy tekemään koosteita.  

Ei enää mitään käpylehmiä visualisoinnin välineinä ja hiihtämistä kouluun kesät talvet oheisina.   

Meiltä löytyy kaikki se, mitä löytyy muualta maailmasta mutta harjoittelun rajoja on tärkeä haastaa ja koetella ja sitä voi tehdä vain muutosta ja kehitystä tavoitteleva ihminen.   

Organisaatiotasolla ollaan myös varmasti enemmän avoimia kehitykselle, johtaminen on parempaa eikä raha edes ole kysymys niissä tärkeissä perusasioissa, joita tämä kirjoitus nostaa esiin.  

Voidaan olla montaa mieltä siitä, mitä olemme tehneet viimeiset vuodet ja minun mielipiteeni on aika selkeä mutta olen toiveikas tulevaisuuden suhteen silti, koska menneisyyden valinnat eivät määritä tulevaisuuttamme.

Meillä on hyviä urheilijoita ja voimme tehdä heistä vielä parempia oikeilla valinnoilla. Vamos!