Kapina suorituskyvyn rajoilla

Ihminen rakastaa erilaisia raameja, laatikoita ja karsinoita. Siksi olemme hyvin vikkeliä kertomaan mikä on tehtävissä ja mikä ei ole. Asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen, ei niin yksinkertainen. 

Ihmisen suorituskyvyn rajojen määrittely olisi huomattavasti yksinkertaisempaa, jos ihminen tajuaisi lopettaa mahdottoman tavoittelemisen ja sitä helpottaisi vielä enemmän jos ymmärtäisimme lajina ennenkaikkea lopettaa mahdottoman tekemisen. Mahdoton on mahdotonta vain niin kauan, kunnes joku tekee sen. Sen jälkeen se on mahdollista. 

Ihminen ei voinut juosta mailia alle neljän minuutin, kunnes Roger Bannister juoksi sen aikaan 3.59,4 vuonna 1954. Maraton oli mahdoton juosta alle kahden tunnin, kunnes Eliud Kipchoge sen juoksi aikaan 1.59.40,2. Ihmisen fysiologia ei mahdollistanut sukeltamista alle 50 metrin syvyyteen, sillä ihmisen sanottiin painuvan kasaan ja hajoavan paineessa. Tämä raja oli olemassa kunnes Enzo Maiorca rikkoi sen 1962 sukeltamalla 51 metriin. Herbert Nitsch taas vuonna 2007 painoi no limits syvyyssukelluksen ennätyksen 214 metriin. Ihminen ei ole vieläkään mennyt paineessa kasaan. 

Joukko kapinallisia on kautta aikain haastanut uskomukset, haastanut rajat, haistattanut niille paskat ja lähtenyt katsomaan mitä tapahtuu. 

Jårjestetty kilpaurheilu on ennätyksineen yksi tapa seurata ihmisen suorituskyvyn kehittymistä vakioiduissa olosuhteissa ja tarkoin määritellyissä rajoissa. Tämä on yleensä onneksi suhteellisen turvallista. 

Tarzanin jalanjäljillä

Otetaan esimerkiksi uinti ja hyvin suosittu laji sadan metrin vapaauinti. Lajin ensimmäinen kirjattu maailmanennätys on vuodelta 1905 ja sen ui Unkarin Zoltán Halmay aikaan 1:05.8. Ensimmäinen jollain tapaa nykyaikaan vertailukelpoinen maailman ennätys saatiin kirjoille 1924 Olympialaisissa, missä oli ensimmäisen kerran käytössä standardi 50 metrin allas ja rataköydet. Tämän ennätyksen teki Johnny Weissmuller, joka tunnetaan kenties paremmin nimellä Tarzan. Aika oli 57.4. Vertailun vuoksi Tarzan pitäisi tällä ajalla tällä hetkellä hallussaan 15-v tyttöjen Ikäkausimestaruuskilpailuiden ja 13-v poikien Rollo-kilpailuiden ennätystä mutta pienellä marginaalilla. Lajin maailmanennätys on tällä hetkellä César Cielon 46.91. Tällä vauhdilla Cielo liikkuisi Weissmullerin ennätyksen aikana hieman yli 122 metriä. Aikaa välissä on kulunut 85 vuotta mutta lähtökohtaisesti fyysisesti sama ihminen liikkuu samassa ajassa 22 metriä pidemmälle. Tämä on merkittävä matka. Mitä on tapahtunut ja mistä tämä johtuu? 

Kehitystä on tapahtunut monella eri osa-alueella. Uima-asut ovat muuttuneet ne luovat vähemmän vastusta, altaat on tehty nopeammiksi syvyyttä säätämällä, ratoja leventämällä, paremmilla rataköysillä ja aaltoja vähentävillä ränneillä altaiden sivuilla. Ja vaikka millä muilla mahdollisilla keinoilla. Vapaauinnin tekniikka ei myöskään ole säilynyt sataa vuotta samana. Nämä ovat kaikki olosuhteisiin ja välineisiin kohdistuvia parannuksia ja niiden vaikutusta rajoittaa uinnin säännöt ja säädökset. Cielon maailmanennätys uitiin puvulla, jotka kiellettiin kilpailuista 2009 jälkeen. Urheilijoiden suorituskyky on myös parantunut edistyneen ja tehokkaamman harjoittelun johdosta.  

Kysymys, jonka haluan nostaa esiin on tämä: mitä pitää tapahtua, että maailmanennätys on 45 alkuinen ja onko se mahdollista urheilijoiden suorituskykyä parantamalla? Voiko tätä parantaa hyväksyttävin keinoin? Ollaanko uinnissa lähellä sitä vauhtia, mitä ihminen voi vedessä liikkua? 

En tiedä vastausta mutta mielestäni tämä on tärkeä kysymys. Kuinka menemme eteenpäin. 

Toinen uintiurheilun laji uimahypyt debytoi 1904 Olympialaisissa ja kultaa voitti amerikkalainen silmälääkäri George Sheldon tekemällä kaksi volttia eteenpäin, mikä oli tässä ajassa vaarallinen ja vaikea liike. Vuonna 2014 tälläinen vaikea liike oli reverse 4 ja puoli volttia, missä hyppääjä lähtee liikkeelle selkä veteen päin ja pyörii kierrokset laudan suuntaan samalla laudasta poispäin liikkuen. Yksi kierros on 360 astetta eli Sheldon pyöri 720 astetta ja tuo 110 vuotta myöhemmin pyöritty liike taas 1620 astetta. Vei 110 vuotta lisätä 900 astetta suoritukseen. 

Free your mind and your ass will follow

Entä jos urheilusta poistetaan standardit koskien suorituspaikkoja ja katsotaan mitä tapahtuu? Annetaan ihmisen mielikuvituksen ja ennakkoluulottomuuden ohjata tarinaa. Tämä ei ole aina turvallista.

Tässä kuvaan astuu X-Games. Nämä extreme lajien “olympialaiset” järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999 ja eivät olleet silloin varsinkaan ihan kaikkien mieleen, koska näissä lajeissa on vahva counter culture-viba ja suunnilleen kaiken järjestetyn kilpailun vastustus sisäänrakennettuna. 

Silloin suksilla big air-kisan voitti Kanadan JF Cusson vetämällä switch 720 eli lasketaan takaperin, kaksi täyttä rotaatiota ilmassa ja laskeudutaan takaperin. Tämä ei ollut tuohon aikaan vaikea temppu. Se oli järjetön. 12 vuotta myöhemmin TJ Schiller otti samassa lajissa hopeaa liikkeellä tuplakorkki 1620. Tuplakorkki tarkoittaa kahta sivuttain pyörittyä volttia eli 720 astetta. Tuo 1620 tarkoittaa neljää ja puolta kierrosta “perus” rotaatiota. Jos emme ota huomioon sitä, kuinka vaikeaa on tehdä yhtä aikaa voltteja ja pyörittää samalla asteita niin pelkkänä lukuna tämä liike on 2340 astetta rotaatiota. Tämä evoluutio, missä asteita lisättiin suoritukseen aika huimat 1640 kesti 12 vuotta.

Jos tätä vertaa uimahyppyjen tarkoin määrättyihin suorituspaikkoihin niin evoluutio oli todellakin nopeampaa. Ja tämä ei todellakaan koske vain suksilla vetämistä vaan laajaa kirjoa eri lajeja. 

Tässä astuu kuvaan se, että suorituspaikoilla ei ole standardeja ja ne voidaan rakentaa ihan minkä kokoisiksi tahansa ja tästä voisi kenties ajatella, että siksi tämä kehitys ja siksi tämä on mahdollista. Mutta rakentaminen ei ole koko yhtälö - jonkun pitää myös vetää siitä onnistuneesti eli kaikki nuo jäätävät spinnit pitää pystyä kuvittelemaan, uskottelemaan itselleen että ne ovat mahdollisia ja sitten vielä toteuttamaan. 

Vuonna 2005 Hemsedalissa Norjassa rakennettiin vähän isompi nokka hypättäväksi. Mads Jonsson veti siitä täydellisen frontsidei kolmosen (360 astetta selän suuntaan). Sen jälkeen hän pyöritti 180 astetta siitä ja yrittäessään backside seiskaa (720 astetta eli kaksi täyttä kierrosta) hän mursi ranteensa ja kausi päättyi siihen. Ennätys frontti kolmosessa oli mittaa 57 metriä. Mads Jonsson oli ainoa, joka tuosta nokasta veti. Moni voi ajatella, että ei 57 metriä nyt ole niin pitkä matka ja tottahan se on jos puhutaan vaikka juoksulenkistä mutta vertailun vuoksi tornitalon määritelmässä näissä rakennuksissa on joko yli 12 kerrosta tai korkeutta yli 35 metriä. Kyllä tuo varmasti lumilaudalla lentäessä ihan matkalta tuntuu. 

Ihmisen rajat ovat vain kuvitteellisia. Niitä ei välttämättä voi rikkoa mutta niitä voi siirtää. Rajoja koettelee monet mutta yksi näistä puhuttelee minua eniten. Yksi rajojen siirtäjä ylitse muiden.  

Danny Way. 

Rajojen siirtäminen vaatii näkemystä ja jonkinmoista uskoa omiin kykyihin. 

Vuonna 2004 Danny Way katseli kiinan muuria lentokoneesta ja päätti, että sen yli hyppääminen oli seuraava asia, jonka hän halusi saavuttaa. Hieman myöhemmin hän pääsi paikan päälle tutkimaan muuria ja päätti, että Ju Yong Guanin portti muurin leveimpänä kohtana on sopiva ja tekee eniten oikeutta skeittaukselle lajina ja mahdollistaa maailman ennätyksen. Tavoitteena oli siis hypätä kiinan muurin yli rullalaudalla. 

Rampin rakentaminen aloitettiin ja parin viikon sisään havaittiin, että laskemissa oli virhe ja hypättävä matka olikin isompi kuin aiemmin oli ajateltu.  Tästä oltiin heti yhteydessä Danny Wayn suuntaan ja tiedusteltiin onko tämä liian rajua (is this too gnarly)? Tähän hän vastasi lauseella, joka päätyi myöhemmin t-paitoihin - Nothing's too Gnarly (mikään ei ole liian rajua). Etäisyys oli yli 21 metriä.

Rampin lähdöstä ja rullauksesta tuli yli 30 metriä pitkä ja väli mikä piti selvittää muurin yli oli yli 21 metriä. Laskeutuminen tapahtui noin 1o metriseen kaareen (quarter pipe), joka oli isoin koskaan rakennettu. Tämä kaari siis heittää reilu 10 metriä ilmaan reunasta ja yli 20 metriä alastulon ja kaaren välisestä tasaisesta kohdasta. Virhemarginaali on siis äärimmäisen pieni, mikä tekee lajista erilaisen - se on epäonnistumisten peliä ja jokaisesta virheestä maksetaan kehollisella tuskalla. 

Päivää ennen hyppyä Danny Way saapui Kiinaan ja kiipesi huteran rakennelman päälle, joka huojui kun hän hypähti sen päällä. Hänellä varmasti kävi mielessä se, että 2 vuotta aiemmin BMX ajaja yritti hypätä muurin yli mutta heikosti rakennettu ramppi lennätti hänet laskeutumisalueen ulkopuolelle suoraan vuoren seinämään ja hän kuoli muutama tunti sen jälkeen vammoihinsa. 

Tästä huolimatta Danny Way päättää lähteä tekemään ainoan harjoituksensa hyppyä varten.

Hän oli harjoitellut hyppyä varten aavikon ohuessa ilmassa ja ilman kosteus vaikutti lentoon, mikä jäi lyhyeksi, mistä ei koskaan seuraa mitään terveyttä edistävää. Danny Way kiidätetään sairaalaan, josta hän pakeni ennen kuin sai tietää vammojensa laajuden. Polven eturistiside repesi ja nilkka murtui, minkä seurauksena lautaa ohjaava jalka turposi. Tiesi hän sitä tai ei. 

Tästä seuraa, että ramppia pidennetään jotta muurista on edes mahdollista päästä yli mikäli Danny Way haluaa yrittää. 

Totta kai hän haluaa. 

Siispä 20 tuntia myöhemmin pahasti ontuva Danny Way kiipeää portaat ylös hitaasti pää roikkuen raskaasti hengittäen nämä kymmenen kerrosta. Yli 125 miljoonaa kiinalaista katsoo suoritusta television välityksellä hengittämättä ja hän pudottautuu ramppiin ja menee noin 5 sekunttia kunnes hän on ilmassa. Ja ilman sen suurempaa fanfaaria hän rikkoo 2 maailman ennätystä ylittäessään kiinan muurin rullalaudalla. 

Jos tämä olisi tavallinen urheilutarina se loppuisi tähän.

Koska tämä ei ole ja megarampin rakentaminen maksaa noin puoli miljoonaa niin niillä ei ihan joka päivä pääse leikkimään, joten Danny Way kiipeää takaisin ja hyppää muurin yli 360 asteisen ja koska hän ei halua, että sitä pidetään flaksina hän tekee sen vielä kolme kertaa uudestaan. Yksi näistä kolmesta. 

Mieti tätä. 

Motocross legenda Travis Pastranan mukaan rampin laskeminen terveillä jaloilla on vaarallista ja jos ohjaa tuuman tai pari sivuun on auttamattomasti hukassa. Polvi tai nillka olisi voinut pettää milloin tahansa. Kaareen laskiessaan Danny Way joutui ottamaan vastaan 4 G:tä, mikä ei ole pieni paine raajoille. Vertailun vuoksi formulakuskit ottavat käännöksissä noin 2 G:tä ja astronautit lähdössä avaruuteen 3 G:tä. Danny Way teki tämän rikkinäisellä raajalla viisi kertaa peräkkäin. Rullalaudalla.  

Tämän lisäksi Danny Way kärsii korkean paikan kammosta. 

Travis Pastrana ja miksi mitä hän sanoo voisi olla kiinnostavaa. 

Ottaen huomioon motocross pyörän painon ja aerodynamiikan sekä tiedemiehet että urheilijat pitivät takaperin volttia mahdottomana. Travis Pastrana ja Mike Metzger molemmat tekivät tämän 2002 X-games tapahtumassa. Sitten sitä tehtiin yhdellä kädellä, ilman käsiä ja jalat irti. Neljä vuotta ensimmäisestä Pastrana tuplasi mahdottoman ja teki ensimmäisen kaksoisvoltin takaperin motocross pyörällä. 

Kesti vuosikymmeniä päästä ensimmäiseen volttiin mutta vain neljä vuotta siitä kaksoisvolttiin. 

Siksi mitä Travis Pastrana sanoo on kiinnostavaa. 

Kuinka tämä on mahdollista?

Psykologi Mihály Csikszentmihályi sanoitti tämän kokemuksen nimellä Flow, jossa ihmisen tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa minän tavoitteiden kanssa. Flow-kokemuksessa ihminen paneutuu koko kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien kaiken muun tietoisuudesta. Flow lisää psyyken sisäistä vahvuutta ja kompleksisuutta ihmisen saadessa todellisuuskuvansa järjestykseen ja hallintaan. Optimaalinen flow-kokemus syntyy, kun ihmisen taidot vastaavat käsillä olevaa haastetta ja hän on kiinnostuneesti paneutunut ko. aktiviteettiin. Csíkszentmihályi on tutkimuksissaan todennut ihmisten olevan onnellisimmillaan juuri tällaisina hetkinä elämässään.

Urheilijat kutsuvat tätä eri nimillä, joista yleisin on the Zone. Tämä on tila missä mahdoton on mahdollista ja ihminen pystyy ylittämään omat rajansa.  Tämä on äärimmäisen keskittymisen tila eikä tällä ole mitään tekemistä adrenaliinin kanssa, kuten usein virheellisesti ajatellaan. Adrenaliinin vaikutus on lähes päinvastainen. Siksi termi adrenaline junkie on väärä kuvattaessa näitä urheijoita, koska puhumme flow junkiesta.

Kiipeilijä ja base-hyppääjä Dean Potter kuvasi tätä tilaa ja sen saavuttamista hienosti kertoen, että hän voi joogata kaksi tuntia ja saavuttaa vartin flow-kokemuksen tai hän voi hypätä jyrkänteeltä mikä ei juuri vie aikaa ja kokemus kestää pari päivää. Dean Potter toki myös kuoli pieleen menneeseen base-hyppyyn eli tällä on riskinsä. Harva on kuollut heikommin menneeseen joogaan. 

Tämä on vain pieni pilkahdus ihmisen kykyyn tehdä mahdottomia eikä millään muotoa tarjoa vastauksia mutta toivottavasti herättää kysymyksiä. Paljon kysymyksiä. 

Jason

Jos palataan takaisin sinne mistä lähdettiin. Takaisin uintiin ja satasen vapariin. 

Jokainen uinnin ystävä varmasti menee kananlihalle kun nostetaan esiin Pekingin Olympialaiset 2008 ja 4 x 100 m miesten vapaauintiviesti. Koko viestin ok kommenttiraidalla ja analyysillä ranskalaisten näkövinkkelistä näet täältä. Youtube eli mainoksia piisaa mutta on sen arvoinen. 

Maailmanennätystä kuvaava viiva ei liene ole koskaan ollut noin kovasti tappiolla 😂

Ranska ehdoton suosikki vaikka USA:n joukkueessa on kaikkien aikojen Olympilaiset suorittanut Michael Phelps. Ranska johtaa viimeisessä vaihdossa+ 0,59 ja peli näyttää selvältä. Käännöksessä Alain Bernard oli kasvattanut eron +0,82:een. Yhdysvaltojen ankkurina ui veteraani Jason Lezak ja viesti näytti siltä, että peli oli selkeä.  

Lezakin aika lentävällä lähdöllä oli 46.06 eli .85 edellä Cielon maailmanennätystä. Katso miltä flow näyttää altaassa täältä jos haluat nopeammin päästä näkemään ankkuriosuudet. 

Kuinka Lezak osasi lukea Bernardin aaltoa ja pystyi surffaamaan voittoon. 

Entä jos nämä hyppäykset suorituskyvyssä eivät olekaan rajoittuneet millään tavalla extreme-urheiluun?

Olisiko 45 alkuinen aika mahdollinen sittenkin.