Urheilun dropout-ilmiöstä
Sanotaan, että jos pitäisin puheen sadalle hengelle pitäisin itseasiassa 100 eri puhetta. Päteekö tämä sama esimerkiksi tämän tekstin kanssa - en pysty sanomaan mutta epäilen vahvasti, että jokainen lukija tarttuu ja reagoi eri asioihin riippuen kunkin tavasta nähdä ja kokea maailma ympärillään. Tämä sama koskee puhetta Dropout-ilmiöstä.
Tämä puhe "ilmiöstä" ärsyttää minua merkittävästi kahdesta syystä. Ensiksi on puheessa käytetty äänensävy eli huolestuneen aikuisen holhoava ja kollektiivinen-me-ääni, joka jaksaa muistuttaa myös aina siitä, kuinka ennen oli toisin. Toiseksi tämä puhe antaa ymmärtää, että kyseessä on uusi ilmiö. Jean-Jacques Rousseau teoksessaan Émile eli kasvatuksesta ilmaisee huolensa nuorison ja lasten liikkumisen vähäisyydestä. Teos on julkaistu vuonna 1762. Urheilun dropout ja burnout olivat myös tärkeitä teemoja 1980-luvun urheilun tutkimuksessa. Ilmiö ei ole uusi. Se on vain ollut poissa julkisuudesta välillä.
Esimerkiksi jalkapallossa tämän ongelman ytimeen pyritään pureutumaan pontevasti ja lajille tyypilliseen tapaa - kaikki erikseen. Erään lajin rekrytoinnin yhteydessä haastatteluun valittujen piti yhtenä ennakkotehtävänä muiden joukossa kertoa, kuinka tämä ilmiö otetaan haltuun ja ennaltaehkäistään seurassa. Kerrakseen palaa purtavaksi hakijoille. Tämän ilmiön nostaminen keskiöön on tapa tehdä itsensä tärkeäksi ja osoittaa, kuinka hyvin seuraa aikaansa ja kuumia aiheita. Olen hankkinut kokemusta hyvin monesta seurasta ja lajista ja voin suurella itsevarmuudella sanoa, että dropout ei ole kenenkään ongelmista suurin.
Kun nyt jalkapallosta puhutaan on mainittava myös se, että harrastajamäärät ovat korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Pallon vetovoimaa ei käy kiistäminen. Silti dropout huolestuttaa, koska sitä myös tapahtuu. On tärkeää luoda määritelmä dropoutille. Jos nuori jää pois jonkin lajin toiminnasta, koska siirtyy toiseen lajiin onko kyseessä dropout? Onko Jari Litmanen jääkiekon dropout tai Teemu Selänne jalkapalloon tilastoitu toiminnasta pois tipahtanut nuori? Asiaa voi lähestyä kahdesta kulmasta - lajin näkökulmasta tai kansanterveyden näkökulmasta. Näistä vain toinen on merkittävä isossa kuvassa. Jos henkilö vaihtaa liikunnan toiseen liikuntaan kyseessä ei ole dropout vaan lajin vaihto. Lajin parissa usein nämä vain mielletään urheilun lopettaneiksi.
Ajattele tekstin alkua ja minua pitämässä puhetta sadalle hengelle. Noista sadasta ihmisestä 10-15 on vasenkätisiä. Allekirjoittanut mukaan lukien. Jos luotamme tilastoihin vasenkätisten osuuteen väestöstä. Mieti jos yleisö olisikin isompi, vaikka 1000 henkeä. Silloin vasenkätisiä olisi paikalla 100-150.
Mielestäni tärkein asia dropoutin ymmärtämisessä ja mahdollisessa ehkäisyssä on hyväksyä se, että sitä tapahtuu. Kaikkia ei vain voi pitää mukana - se ei ole mahdollista. Pakottaminen ei toimi eikä ole koskaan toiminut. Koululaitos Suomessa yritti aikoinaan myös vähentää vasenkätisyyttä sitomalla oppilaan vasemman käden kiinni ja pakottamalla kirjoittamaan oikealla.
Ehdotankin, että dropoutin ennaltaehkäisyn sijaan pyrimme vähentämään sitä. Eli vaikka ajatus ei ensikuulemalta ole merkittävä, se on asenteiden tasolla suuri muutos.
Mistä dropout johtuu?
Vuonna 1971 valmistuneessa Likainen Harry elokuvassa Clint Eastwoodin esittämä Harry Callahan ei puhunut dropoutin syistä mutta pystyi silti kuvaamaan 2010-luvun keskustelua aiheesta.
Jotta pystymme paremmin ymmärtämään tätä ilmiötä ja sen syitä siihen täytyy perehtyä paremmin. Siitä asti, kun ihmisten vapaa-aika on lisääntynyt ovat myös erilaiset mahdollisuudet käyttää sitä oman mielen mukaan lisääntyneet. On tärkeää ymmärtää, että vapaa-ajasta odotamme saavamme jotain itsellemme. Jos emme sitä saa jostain niin usein teemme sitten jotain muuta.
Dropoutin tutkimuksessa on käytetty esimerkiksi Leisure Constraints Theory (Crawford & Godbey, 1987; Crawford, Jackson, & Godbey, 1991) viitekehystä. Tälläkin teorialla on rajoitteensa ja se on saanut myös kritiikkiä mutta se auttaa huomattavasti ilmiön monisyisen olemuksen hahmottamista ja parempien toimintatapojen muodostamista tämän ilmiön.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että näistä rajoitteista osa on oleellisempia kuin toiset dropout ilmiön selittäjinä. Artikkelissa A systematic review of dropout from organized sport among children and youth (Crane & Temple, 2014) esitetyt tulokset osoittavat, että henkilöiden sisäiset rajoitteet (intrapersonal constraints) ja henkilöiden väliset (interpersonal constraints) ovat useammin assosioitu dropoutin syiksi kuin rakenteelliset rajoitteet (structural constraints). Tutkimus toteutettiin määrällisin menetelmin laajasta aineistosta, joka käsitti lähes 30 eri lajia.
Hyvin monia dropoutin taustalla vaikuttavia syitä löydettiin mutta viisi tärkeää syytä pystyttiin erottamaan selkeästi muista; nautinnon puute, käsitys omasta kompetenssista, sosiaaliset paineet, kilpailulliset prioriteetit ja fyysiset tekijät (kasvu ja kehitys sekä loukkaantumiset).
Understanding dropout and prolonged engagement in adolescent competitive sport (Fraser-Thomas, Coté & Deakin, 2007) tutkimus toteutettiin uinnin parissa laadullisin menetelmin haastatteluina. Ryhminä oli 10 dropout uimaria ja 10 uinnissa täysillä elävää urheilijaa. Molemmat ryhmät kertoivat saman tyyppisistä kokemuksista: harjoituksia aikaisin aamulla, kannustavista ja ei kannustavista valmentajista ja vahvasti mukana olevista vanhemmista. Toisaalta vain dropout ryhmä otti esille aikaisin tulleet huippusuoritukset, rajoitetun henkilökohtaisen valmennuksen, teini-iässä painostavat vanhemmat ja puuttuvat harjoituskaverit sekä kilpailun sisarusten kesken.
Yhteenvetona tutkijat halusivat nostaa esille oikein rakennetut harjoitusohjelmat ja urheilijoiden suhteiden haurauden teini-iässä valmentajiin ja vanhempiin. Tällä on vaikutusta valmentajien työhön ja vanhempien toimintaan ja tämä on hyvä tiedostaa. Te voitte tehdä ison eron.
Jo tämän rajallisen materiaalin perusteella on selkeää, että tähän ilmiöön pystyy vaikuttamaan. Yksinkertaisuudessaan kauniisti - jos toiminta tuottaa nautintoa ja oppimista tapahtuu niin urheilija tuskin lopettaa. Kuka haluaa lopettaa jotain minkä tekemisestä nauttii ja missä kokee onnistumisia jatkuvasti.
Sattuman kauppaa mutta kävin juuri aamulla keskustelun yhden huippu-valmentajan kanssa ja hän kertoi nuoresta yläkouluikäisestä uimarista, joka osoitti poikkeuksellista kykyä uintiin ja olisi ollut arvion mukaan neljän vuoden harjoittelun jälkeen valmis haastamaan kansainvälisissä arvokisoissa muut huiput. Tämä uimari kuitenkin totesi, että uinti ei tunnu hyvältä eikä hän halunnut sen kanssa enää jatkaa. Se oli sitten siinä.
Voimme tehdä työmme vaikka kuinka hyvin ja olla tukena juuri oikein mutta silti päätös on aina urheilijan. Uskon, että kaikille on olemassa liikunnan muoto, mistä saa nautintoa ja onnistumisia. Aina se ei vain ole se laji missä sillä hetkellä on mukana.
Se voi tuntua joskus kovalta mutta kukaan ei voi kantaa toisia ihmisiä selässään pitkään. Jokainen kuitenkin elää omaa elämäänsä ja tekee omaa urheiluaan.
Onnellinen loppu on kuitenkin aina parempi. Eilen Mimosa Jallow'n mitalikahveilla oli hienoa nähdä nuori urheilija, joka uskoo omaan tekemiseen ja nauttii joka hetkestä. Emmekä ole vielä todellakaan nähneet kaikkea. Mimosan omin sanoin, mitali on vaan isompi juttu kuin hyvät sijoitukset ja Suomen ennätykset. Palkinto kaikesta työstä.
Tästä urheilussa on kyse. Toivon, että mahdollisimman moni kulkisi oman polkunsa mahdollisimman pitkälle.
Tämä puhe "ilmiöstä" ärsyttää minua merkittävästi kahdesta syystä. Ensiksi on puheessa käytetty äänensävy eli huolestuneen aikuisen holhoava ja kollektiivinen-me-ääni, joka jaksaa muistuttaa myös aina siitä, kuinka ennen oli toisin. Toiseksi tämä puhe antaa ymmärtää, että kyseessä on uusi ilmiö. Jean-Jacques Rousseau teoksessaan Émile eli kasvatuksesta ilmaisee huolensa nuorison ja lasten liikkumisen vähäisyydestä. Teos on julkaistu vuonna 1762. Urheilun dropout ja burnout olivat myös tärkeitä teemoja 1980-luvun urheilun tutkimuksessa. Ilmiö ei ole uusi. Se on vain ollut poissa julkisuudesta välillä.
Esimerkiksi jalkapallossa tämän ongelman ytimeen pyritään pureutumaan pontevasti ja lajille tyypilliseen tapaa - kaikki erikseen. Erään lajin rekrytoinnin yhteydessä haastatteluun valittujen piti yhtenä ennakkotehtävänä muiden joukossa kertoa, kuinka tämä ilmiö otetaan haltuun ja ennaltaehkäistään seurassa. Kerrakseen palaa purtavaksi hakijoille. Tämän ilmiön nostaminen keskiöön on tapa tehdä itsensä tärkeäksi ja osoittaa, kuinka hyvin seuraa aikaansa ja kuumia aiheita. Olen hankkinut kokemusta hyvin monesta seurasta ja lajista ja voin suurella itsevarmuudella sanoa, että dropout ei ole kenenkään ongelmista suurin.
Kun nyt jalkapallosta puhutaan on mainittava myös se, että harrastajamäärät ovat korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Pallon vetovoimaa ei käy kiistäminen. Silti dropout huolestuttaa, koska sitä myös tapahtuu. On tärkeää luoda määritelmä dropoutille. Jos nuori jää pois jonkin lajin toiminnasta, koska siirtyy toiseen lajiin onko kyseessä dropout? Onko Jari Litmanen jääkiekon dropout tai Teemu Selänne jalkapalloon tilastoitu toiminnasta pois tipahtanut nuori? Asiaa voi lähestyä kahdesta kulmasta - lajin näkökulmasta tai kansanterveyden näkökulmasta. Näistä vain toinen on merkittävä isossa kuvassa. Jos henkilö vaihtaa liikunnan toiseen liikuntaan kyseessä ei ole dropout vaan lajin vaihto. Lajin parissa usein nämä vain mielletään urheilun lopettaneiksi.
Ajattele tekstin alkua ja minua pitämässä puhetta sadalle hengelle. Noista sadasta ihmisestä 10-15 on vasenkätisiä. Allekirjoittanut mukaan lukien. Jos luotamme tilastoihin vasenkätisten osuuteen väestöstä. Mieti jos yleisö olisikin isompi, vaikka 1000 henkeä. Silloin vasenkätisiä olisi paikalla 100-150.
Mielestäni tärkein asia dropoutin ymmärtämisessä ja mahdollisessa ehkäisyssä on hyväksyä se, että sitä tapahtuu. Kaikkia ei vain voi pitää mukana - se ei ole mahdollista. Pakottaminen ei toimi eikä ole koskaan toiminut. Koululaitos Suomessa yritti aikoinaan myös vähentää vasenkätisyyttä sitomalla oppilaan vasemman käden kiinni ja pakottamalla kirjoittamaan oikealla.
Ehdotankin, että dropoutin ennaltaehkäisyn sijaan pyrimme vähentämään sitä. Eli vaikka ajatus ei ensikuulemalta ole merkittävä, se on asenteiden tasolla suuri muutos.
Mistä dropout johtuu?
Vuonna 1971 valmistuneessa Likainen Harry elokuvassa Clint Eastwoodin esittämä Harry Callahan ei puhunut dropoutin syistä mutta pystyi silti kuvaamaan 2010-luvun keskustelua aiheesta.
Mielipide on kuin perseenreikä. Kaikilla on sellainen.Mielipiteet ja monella tapaa myös vastuussa olevien tahojen löytäminen leimaavat keskustelua. Jokainen haluaa koirineen olla osallisena mielipiteineen. Ongelmat tuntuvat aina olevan helpompia käsitellä, jos tiedämme syyllisen. Viekö se meidät lähemmäksi ratkaisua? Ei. Esimerkiksi yksi mielipide, joka aina nousee esiin on videopelit, mutta ainoa asia mitä tuo osoittaa on se, että kommentoija on vanha eikä ihan perillä jutuista. Kuka rehellisesti käyttää termiä videopeli?
Jotta pystymme paremmin ymmärtämään tätä ilmiötä ja sen syitä siihen täytyy perehtyä paremmin. Siitä asti, kun ihmisten vapaa-aika on lisääntynyt ovat myös erilaiset mahdollisuudet käyttää sitä oman mielen mukaan lisääntyneet. On tärkeää ymmärtää, että vapaa-ajasta odotamme saavamme jotain itsellemme. Jos emme sitä saa jostain niin usein teemme sitten jotain muuta.
Dropoutin tutkimuksessa on käytetty esimerkiksi Leisure Constraints Theory (Crawford & Godbey, 1987; Crawford, Jackson, & Godbey, 1991) viitekehystä. Tälläkin teorialla on rajoitteensa ja se on saanut myös kritiikkiä mutta se auttaa huomattavasti ilmiön monisyisen olemuksen hahmottamista ja parempien toimintatapojen muodostamista tämän ilmiön.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että näistä rajoitteista osa on oleellisempia kuin toiset dropout ilmiön selittäjinä. Artikkelissa A systematic review of dropout from organized sport among children and youth (Crane & Temple, 2014) esitetyt tulokset osoittavat, että henkilöiden sisäiset rajoitteet (intrapersonal constraints) ja henkilöiden väliset (interpersonal constraints) ovat useammin assosioitu dropoutin syiksi kuin rakenteelliset rajoitteet (structural constraints). Tutkimus toteutettiin määrällisin menetelmin laajasta aineistosta, joka käsitti lähes 30 eri lajia.
Hyvin monia dropoutin taustalla vaikuttavia syitä löydettiin mutta viisi tärkeää syytä pystyttiin erottamaan selkeästi muista; nautinnon puute, käsitys omasta kompetenssista, sosiaaliset paineet, kilpailulliset prioriteetit ja fyysiset tekijät (kasvu ja kehitys sekä loukkaantumiset).
Understanding dropout and prolonged engagement in adolescent competitive sport (Fraser-Thomas, Coté & Deakin, 2007) tutkimus toteutettiin uinnin parissa laadullisin menetelmin haastatteluina. Ryhminä oli 10 dropout uimaria ja 10 uinnissa täysillä elävää urheilijaa. Molemmat ryhmät kertoivat saman tyyppisistä kokemuksista: harjoituksia aikaisin aamulla, kannustavista ja ei kannustavista valmentajista ja vahvasti mukana olevista vanhemmista. Toisaalta vain dropout ryhmä otti esille aikaisin tulleet huippusuoritukset, rajoitetun henkilökohtaisen valmennuksen, teini-iässä painostavat vanhemmat ja puuttuvat harjoituskaverit sekä kilpailun sisarusten kesken.
Yhteenvetona tutkijat halusivat nostaa esille oikein rakennetut harjoitusohjelmat ja urheilijoiden suhteiden haurauden teini-iässä valmentajiin ja vanhempiin. Tällä on vaikutusta valmentajien työhön ja vanhempien toimintaan ja tämä on hyvä tiedostaa. Te voitte tehdä ison eron.
Jo tämän rajallisen materiaalin perusteella on selkeää, että tähän ilmiöön pystyy vaikuttamaan. Yksinkertaisuudessaan kauniisti - jos toiminta tuottaa nautintoa ja oppimista tapahtuu niin urheilija tuskin lopettaa. Kuka haluaa lopettaa jotain minkä tekemisestä nauttii ja missä kokee onnistumisia jatkuvasti.
Sattuman kauppaa mutta kävin juuri aamulla keskustelun yhden huippu-valmentajan kanssa ja hän kertoi nuoresta yläkouluikäisestä uimarista, joka osoitti poikkeuksellista kykyä uintiin ja olisi ollut arvion mukaan neljän vuoden harjoittelun jälkeen valmis haastamaan kansainvälisissä arvokisoissa muut huiput. Tämä uimari kuitenkin totesi, että uinti ei tunnu hyvältä eikä hän halunnut sen kanssa enää jatkaa. Se oli sitten siinä.
Voimme tehdä työmme vaikka kuinka hyvin ja olla tukena juuri oikein mutta silti päätös on aina urheilijan. Uskon, että kaikille on olemassa liikunnan muoto, mistä saa nautintoa ja onnistumisia. Aina se ei vain ole se laji missä sillä hetkellä on mukana.
Se voi tuntua joskus kovalta mutta kukaan ei voi kantaa toisia ihmisiä selässään pitkään. Jokainen kuitenkin elää omaa elämäänsä ja tekee omaa urheiluaan.
Onnellinen loppu on kuitenkin aina parempi. Eilen Mimosa Jallow'n mitalikahveilla oli hienoa nähdä nuori urheilija, joka uskoo omaan tekemiseen ja nauttii joka hetkestä. Emmekä ole vielä todellakaan nähneet kaikkea. Mimosan omin sanoin, mitali on vaan isompi juttu kuin hyvät sijoitukset ja Suomen ennätykset. Palkinto kaikesta työstä.
Tästä urheilussa on kyse. Toivon, että mahdollisimman moni kulkisi oman polkunsa mahdollisimman pitkälle.
Kommentit
Lähetä kommentti