Jos mikään ei riitä, kun mikään ei kelpaa

Päädyin jostain kohtalon oikusta viettämään aikaa U23 yleisurheilun EM-kilpailuihin. Koska olin edustamassa tahoa en voinut tehdä sitä mitä olisin halunnut, eli syventyä tähän kiintoisaan mittelöön. Muutuin kuin itsestään osaksi kalustoa, kisakoneistoa, en niinkään katselijaksi vaan kuuntelijaksi. Katsominen on vaarallista näissä olosuhteissa mutta kuuntelemalla sain mietittävää. Useasti kuulin seuraavan "Tulimme tänne...blaa blaa, vaikka kisat ovat huonotasoiset". Yleisesti voimme olettaa, että tällä tarkoitetaan tuloksia, aikoja ja mittoja, verrattuna maailman kärkeen. En koe asiaa noin helpoksi. Mitä urheilua taitamaton loppujen lopuksi objektiivisesti koko asiasta tietää. 

Heikkotasoinen voi tarkoittaa monia muita asioita kuin tulosta. Eikö kilpailu, joka ei ole yhtään jännittävä, ole heikkotasoinen. Emmekö kuitenkin halua jännitystä loppuun asti koska jännitys luo viihtymistä. Puristamme istuimen reunaa, unohdamme hengittää, olemme osana suurta kollektiivista odotusta, emme asuntovelallisia tai ylipainoisia vaan elämme tätä hetkeä ja se purkautuu kun maaliviiva ylittyy tai ihminen lentää hiekan yllä edes tuon ohikiitävän lyhyen hetken ajan. Jos kultamitali tulee keskivertosuorituksella maailman kärkituloksiin kautta aikojen verratessa, onko se huonompi mitali silloin. Jos todistamme jotain mikä saa meidät penkin reunalle ja unohtamaan itsemme, kuinka se voi olla huonotasoinen. Ihminen ei nimittäin itseään kovin helpolla unohda, se on varma. Usain Bolt miesten satasella Kalevan kisoissa - huonotasoinen kilpailu ja historian kovin loppuaika, kaikki samassa. Vaikka tulos on urheilussa jumala, tulos ei ole yhtä kuin aika tai pituus, tulos on voitto, tulos on mitali, tulos on jotain joka tuo jotain. Maailmanennätys ilman mitalia arvokisoista, varsinkin olympialaista jos olet yleisurheilijia, on vain maailmanennätys. Se ei vain ole sama ilman oikeaa areenaa. Väkisin tulee mieleeni Lontoon keihäsfinaali. Jännitti loppuun asti voiko aivan random kaveri voittaa kultaa maailmantilastoihin verratessa keskinkertaisella ajalla. Voi jos maailman pisimmälle keppiä viskova norjalainen vääntää löysät turskat pöksyyn ja heittää kuin joku joka ei oikein heitä. 

Mitä on huonotasoinen. Onko se 12 erää kevyen sarjan amatöörinyrkkeilyä - loppuun asti tasainen taisto mutta tuntemattomia kavereita ja puutteellinen taito. Voit valuttaa sydänveret kehään, antaa kaiken ja vähän päälle mutta silti voit olla osana huonotasoista tapahtumaa. Vai voiko tason mitata sillä, kuinka se imee katsojan mukaan, osaksi tapahtumaa. Voiko tulos tai taso, jolla suoritetaan, olla yhdentekevää. Ovatko kaikki paitsi aivan parhaat huonotasoisia. Kannattaako urheilla ja kurottaa unelmiin yleensä ollenkaan koska harva sinne pääsee. Jos maailmanennätys olympialaisissa on ainoa mikä tekee kovatasoisen kilpailun, urheilu voidaan kuopata samantien. 

Voisiko kovatasoinen tarkoittaa kilpailua, jossa urheilijat laittavat kaiken likoon, kaikki lukemattomat harjoittelutunnit, uhraukset normaalin elämän suhteen. Eikö urheilua ole se, missä miesjuoksija uhraa kaiken kymmenen vuoden ajan eikä koskaan alita 10.30. Kuinka voimme sanoa hänelle, että esitys on huonotasoinen jos tiedämme mitä siihen on laitettu. Tuskin urheilija on huono koska taso on aina subjektiivinen asia. Toiset vain ovat parempia. Alle kymmenen ei vain mennä ilman isoja lahjoja. Lahjakkuus ei kuitenkaan tee tasoa. Me lahjattomat emme vain voi kaikki olla tasoltamme maanantai kappaleita. Kilpailu voi olla kova vaikka taso ei olekaan aivan maailman terävintä kärkeä. Luonnollisesti urheilijoiden pitää olla hyviä. Vaikka taisto on tasainen, on heikko urheilija silti heikko. 

Kenties odotuksemme vain ovat aina liian kovat, kenties tarvettamme ei vain pysty tyydyttämään, löydämme valittamista - aina. Jos poistumme viihdytettyinä, jos olemme saaneet annoksemme penkin puristamista ja apneaa, eikö taso ole riittävä, vaikka stadionin ennätys jäikin tulematta. Jos arvostaisimme vain niitä, jotka ovat tehneet sitoumuksen sellaiseen, joka ei tuote kuolemattomuuden kuin harvoille. Voisimmeko olla sen kollektiivisesti velkaa kaikille, jotka ovat nurmella vääntäneet, rataa tallanneet ja altaassa kauhoneet, kautta aikojen. He ovat viihdyttäneet meitä, koskettaneet meitä ja tehneet meistä parempia, edes hetkeksi.