Miksi sukellusveneemme upposi jo suunnittelijan pöydälle

Jos suomalaiset huippu-urheilu vaikuttajat olisivat vastuussa avaruusohjelmasta tuskin koskaan näkisimme rakettia taivaalla tai vastaavasti sukellusvenettä torpedoimassa ruotsalaisia itämerellä. Välillä tuntuu, että verryttelyasu maajoukkueurheilijallekin on liian haastava juttu. Aina ei ole kysymys resursseista. Ei ne resurssit ole kovin mahtavat mutta siitä valittamisen sijaan voisimme käyttää optimaalisesti olemassa olevat voimavarat. Ammattitaitona ja kykynä suoriutua ja merkkinä todellisesta kyvystä olla innovatiivinen - mikä parempi osoitus kuin paljon saavuttaminen vähällä. Urheilun johtamista ja kehittämistä ammatikseen harrastavan näkökulmasta asiat ovat perseellään. Seuraa pyhää vihaa.

Urheilu on urautunut omille linjoilleen eikä näytä ylös näistä pääsevän. Asiat tehdään samalla tavalla, innovaation merkki on jokavuotinen 2020-linjaus. Lajiliitot ja keskusjärjestöt ovat suuri saatana. En lähde ottamaan kantaa mitä käy suuressa hyvän ja pahan taistelussa, mutta olen varma että sekä yläkerran kaveri ja alakerran herra molemmat ensitöikseen juhlahumun laskettua lakkauttaisi nuo organiaatiot. Lajiliitot ovat yksi ja sama paska eri paketissa. Mitä lajiliitot tekevät?

1. Jeesustelevat ja tekevät lajianalyysejä. Mitä on jalkapallo suomessa? Mitkä ovat uinnin tehoalueet? Hyppääkö kenguru korkeammalle kuin suomalainen korkeushyppääjä? Kaikkien liittojen isä, äiti ja äpäräveli palloliitto esimerkiksi kertoo omassa lajianalyysissään "wikipedian mukaan...blaablaa". Seurojen kanssa tehdään projekteja, joihin on hankittu vetäjäksi ihminen olympiakomiteasta tai muusta huippu paikasta. Kuin taikaiskusta tyhmä ihminen onkin viisas ja validi lähde, kun sähköposti tulee osoitteesta @noc. Turhan puheen määrää ei voi mitata. Kaikki tämä keskustelu on varmasti hyvästä mutta se ei vie meitä suuntaan eikä toiseen. Yleensä jos MIKÄÄN mitä on suunniteltu EI KOSKAAN toteudu hälytyskellojen pitäisi alkaa soimaan. Pitäisi. Jos ne vähän pärähtävät, mitä lajiliitto tekee?

2. KIHUn mukaan Suomessa huipputason osaamista on valmennuksen saralla. Tämän takia tiukassa paikassa lajiliitto palkkaa valmentajan ulkomailta. Sama vanha muutoskaava, haetaan ulkopuolelta. Jos rahaa ei ole niin palkataan toisesta lajista. Kuitenkin liitot ovat sama paska eri paketissa - muutosta ei tapahdu. Ulkomainen apu on myös ollut yleensä kaikkea muuta kuin taikaisku. Jalkapallossa tämä on nähty varsin hyvin. Baxter ei vaivautunut edes Suomeen asumaan. Sitoutuminen kun on tällä tasolla, mitä voimme odottaa. Kuitenkin liitoilla on vielä yksi ässä hihassa, jos asiat aidosti menevät perselleen. Mitä sitten tehdään? Kuinka järjestys palautetaan?

3.  Liiton viimeinen keino näyttää valtansa on urheilijoille vittuileminen. Aikojen saatossa se on havaittu toimivaksi. Se vie huomion omasta epäpätevyydestä, se vierittää vastuun muualle ja kukapa ei nauttisi hieman kun saa kyykyttää heikompiaan. Kaikessa epäpätevyydessään liitot osaavat rankaista ja näyttää kaapin paikan urheilijoille. Jos urheilija hairahtuu vaikkapa juomaan, puhumaan hölmöjä tai vaikkapa kyseenalaistamaan liiton toimia - silloin käytetään valtaa. Tämä voi olla julkinen ristiinnaulitseminen tai vaikkapa arvokisavalintaperseily. Mikään ei ole kiellettyä jos liiton toimia on arvosteltu. Tuloksen tekijöiden häiritseminen liiton puolelta vaikuttaa tyhmältä ja tyhmäähän se onkin. Minkäs teet. Omaa arvoa on pakko pönkittää jos sitä ei omilla toimilla saa. Kuka meidät vetää suosta ylös? Miten pääsemme eteenpäin?

Myönnän, että ainoa tie kehitykseen kulkee yhdessä, liittojen kanssa. Ainakin niin kauan kuin järjestelmä edellyttää perseen nuolemista tuloksen sijaan. Tulos ei puhu jos kieli ei liiku vikkelään. Tarvitseeko urheilu kehittyäkseen enää yhtään kasvatustieteen maisteria? Vastaus vaihtelee vastaajan mukaan. Oma mielipiteeni on että ei. Käsittääkseni kyseinen linja kouluttaa ihmisiä muuhun kuin urheilun pelastamiseen. Vaikka yhden tohtorin mukaan opettajaa parempaa valmentajaa ei olekaan. Ei edes valmentaja. Kyseessä ei ole kasvatustieteen maisterien huonous vaan urheilun linjautuminen ajatukseen että vastaus on siellä ja vain siellä. Kaikenlainen urautuminen on huonoa. Oli koulutus mikä tahansa, tarvitaan ajattelua ja suunnittelua ja ennenkaikkea rohkeutta toteuttaa nämä. Emme tarvitse enää yhtään muistiota. Kaikki on tehty. Isompia virheitä tuskin voimme enää tehdä koska olemme ilman tunnontuskia hakanneet päätä seinään jo vuosikymmeniä. 

Kysymys. Haluammeko pelastaa urheilun vai leikkiä tätä omaa pikku peliämme missä tunnemme pelurit ja olemme jotain suurempaa? Onko muutos itsessään pelottava ajatus, joka pakottaa katsomaan peiliin - aina peiliin katsominen ei ole helppoa jos syy onkin siellä ja katsoo takaisin väsynein silmin. 

Väite. Vaihdamme urheilun johdon ja asiat menevät parempaan. Tällä hetkellä ongelma on se, että ihmiset johdossa ovat liian hyviä ja päteviä tekemään juuri sitä mitä tekevät eli olemaan urheiluvaikuttajia ja leikkimään urheilua. Urheiluvaikuttaja on ihminen joka tuntee suomalaisen systeemin, on sitkeä omalla tavallaan (ei sillä universaalilla kunnioitettavalla tavalla) ja huokuu pätevyyttä (osaa vetää kehiin Niemisen paperin jos joku kyseenalaistaa). Kuin politikon ja saksanpaimenkoiran risteytys. Puhuu, kusee ja paskoo vaikka lyhtypylvääseen mutta on kuitenkin läpeensä epäpyhä. Sanotaanko että bussi meni 10 vuotta sitten mutta te unohduitte kyydistä. Urheilu on niin hieno asia, että se ansaitsee mahdollisuuden. Soronoo.