Kaikkitietävä juonikas minä

Ihmisessä on hyvin vähän piirteitä, jotka Ilmaisevat rohkeutta ja peräänantamattomuutta. Totuuden nimissä sanottakoon, että piirteitä on toki kautta aikojen tunnistettu monia mutta havaittu käytännössä oikeasti ihmisissä hyvin vähän. Yleensä se minkä koemme toisena näistä jaloista piirteistä paljastuu lähemmällä ja hiukan kriittisemmällä tarkastelulla itsepäisyyden jääräpäiseksi ilmentymäksi. Tiedämme kaikki miehestä, joka taisteli tuulimyllyjä vastaan, koska olemme hänestä saaneet lukea. Hänestä on tullut ihmiselon turhien kamppailuiden airut, jonka mahdolliseen muistoon vedoten oikeutamme kaikenlaisia typeryyksiä. Mikä on tämän kaiken merkitys, kysymme itseltämme, jos olemme hereillä.

Mikä on merkitys? Onko se muuta kuin semiotiikan ja kielifilosofian käsite. Käsitteen on selittänyt eri tavoin esimerkiksi Ludwig Wittgenstein ja C.S. Peirce. Haluan tässä yhteydessä ajatella, että merkitys on myös yhteinen sopimus, jotain kirjoittamatonta, jotain epämääräistä, jonka silti jostain syystä melko globaalisti pystymme ymmärtämään. Kun lihava ihminen laulaa kimeästi kielellä, jota kukaan kuulijoista ei ymmärrä, kutsumme sitä sivistykseksi. Ne ketkä siitä eivät pidä, ottavat vastaan sivistömättömyyden viitan vastaansanomatta. Tiedämme merkityksiä mutta mitä sen viitekehyksessä on merkityksettömyys. Onko kaikki jolle emme pysty antamaan merkitystä, selitystä, siis merkityksetöntä. Se, mikä jättää merkitykset varjoonsa ja tekee niistä merkityksettömiä, on tieto.

Tieto on ihmisen etuoikeus muihin lajeihin verrattaessa. Ihminen, jaloin kaikista lajeista, alempien muotojen kesyttäjä, luonnonvoimien valjastaja ja tosi tv:n luoja - se minkä se toinen luoja on luonut omaksi kuvakseen. Ihminen tietää. Ihminen on tiennyt että maailma on litteä. Sen jälkeen ihminen tiesi, että pyöreähän se on. Olen miettinyt monasti litteää maailmaa. Jos pelkäsimme, että tipumme reunalta jonnekin, mistä se kaikki vesi sitten tuli ja miksei se loppunut? Voimme vain pohtia hiljaa mielessämme, kuinka moni eläin, alempi laji, kuvitteli maailman olevan litteä. Asioiden varmasti oikeaksi tietäminen on kaikkitietävyyden ilmentymää. Tietäminen humalluttaa vallan lailla, ja syystä, onhan lajimme luonut esimerkiksi digitaalikellon, joten oikeutus ylivaltaan tulee jo tekojen kautta eikä sitä sen enempää tarvitse hakea. Oravat eivät tajua koko laitetta ja sen vuoksi pystymme suhtautumaan alentuvaan sävyyn kyseisen lajin suuntautumisesta käpyihin ja niiden keräämiseen ja piilottamiseen. Mitä on käpy verrattuna digitaalikelloon loppujen lopuksi. Kun maailma on kesytetty, mihin suuntaamme ylevät pyrkimyksemme, jotta vältämme tiedosta sikiävän vallan korruptoivat sivuvaikutukset.

Kaikkitietävä minä on perinteisen korruption yläpuolella, sortuen vain ajoittain lievään ylimielisyyteen jonka pystyy kuitenkin ohittamaan olkien kohautuksella. Ylikehittyneet hengen lahjamme ovat kuitenkin tehneet meidät haavoittuviksi lihassa. Aistimme, hedonistisia lukuunottamatta, ovat tylsistyneet. Kaikkitietävä minä ei ole enää metsästäjä, täydellinen kombinaatio ajattelevaa mieltä, vahvaa kehoa ja teräviä aisteja. Ihminen on tappaja, pelkurimainen ekonomi joka piiloutuu merkitysten ja behaviorististen mallien taakse mutta joka ei koskaan astu samaan häkkiin metsästäjän kanssa. Pehmeät kehot haikailevat menetetyn liikkeen sulokkuuden perään, jonka voimme havaita ihailemissamme kissaeläimissä. Puhumme kyseisten eläinten liikkumisesta pehmopornoon vihjaavin sanankääntein, ihailemme voimaa samalla irrottaneet itsemme yhtälöstä ja vieden koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi sen mikä on joskus kenties ollut mutta tuskin enää koskaan on oleva. Primitiivisen kohtaamisen pelko on ajanut meidät niin kauas siitä, että se on lähellä, alati läsnä, mutta vääristyneenä. Ylivertaiset abstraktiin ajatteluun (eli digitaalikellon tekemiseen) kykenevät mielemme ovat vääristäneet lajin sielun, saaneet sen tappamaan omiaan syiden ja tarpeiden tyydyttämisen vuoksi. Näin on tapahtunut kun ihminen muutti pois luonnon kiertokulusta rivitaloon tai lähiöön, hankki omaisuutta ja sen kautta merkitystä itselleen ja nosti itsensä jalustalle. Kuitenkin haluamme kokea primitiivistä voimaa, väkivaltaa, välillisesti. Katsomme kiihkolla häkissä taistelevia miehiä, kuopassa rääkyviä kukkoja ja muita vastaavia voimankoitoksia. Laskelmoiva tappaja meissä nauttii annoksensa tosi tvtä kylmänä kuin kosto, etäisenä ja vailla inhimillisyyttä toisten heikkouksia punniten. Terraarion herrana. Metsästäjä, kissaeläin, ei innostu moisesta.

Lyhyesti. Jos otamme pois statuksen, säännöt ja Elisa viihteen, ei jäljelle jää paljon mitään ja seuraukset voivat olla ihan mitä tahansa mutta tuloksena ei ole mitään hyvää. Asioiden tekeminen ja ansaitseminen on hyödytöntä jos saman saa juonimalla ja ottamalla. Sitä on kun ihminen on vahva.

Voimme kertoa jälkipolville että syy ei ole meidän, maailma on muuttunut nopeasti mutta me nopeammin, se mitä olemme on enemmänkin seurauksen syy ja täten täysin ulkopuolella perinteisen syy - seuraus ajatusketjun. Emme ole vastuussa. Tämä on lienee olennaisin viesti, jonka haluamme kertoa.

Kommentit

Suositut tekstit