MIKÄ MOTIVOI SINUA

Motivaatio on sellainen asia, mistä puhutaan paljon. Siitä kaikilla on sen luomisesta mahdollisesti jonkinlainen mielipide. Joillain on sitä. Toisilla ei. Se on syy siihen kun kaikki onnistuu ja syy kun mikään ei onnistu. Ei motia on yleisvastaus myös  kysymyksiin, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä motivaation kanssa.

Tälläkin rakkaalla lapsella on monia nimiä ja ilmeentymisen muotoja; draivi, into, halu, motiivi, innostus, kannustin, virike ja porkkana. Miksi ei myös porkkanan kaveri keppi, josta mieluummin käytän muotoa Tikku, koska TMNT

Jo pelkkä kuva motivoi. 

Tikku voittaa kepin joka kerta.

Motivaation tärkeyttä ei lähtökohtaisesti kiellä kukaan ja siitä on puhuttu vuosikausia,  ummet ja lammet joten se on periaatteessa läpikaluttu ja emme voi oppia siitä enää mitään, eikö niin? 

Uskon, että meillä on vielä paljon oppimista ja se mitä ja minkä toiminnan me koemme motivaatioksi on usein hyvin pinnallinen, lähinnä raapaisun kaltainen kosketus. 

Käyn ammattini puolesta asioita läpi tässä kevyesti urheilun viitekehyksessä, vaikka tämä kaikki on sovellettavissa millä tahansa alalla. 

Kun otamme oikeastaan minkä tahansa kansainvälisen tason urheilijan (tässä määritelmässä maajoukkue-statuksen omaava urheilija, joka käy arvokisoissa mutta lähtökohtaisesti alkuerissä) niin hänen on täytynyt uhrata siinä vaiheessa jo todella paljon päästäkseen sinne missä on, joten motivaation kyseenalaistaminen on vähintään kyseenalaista. 

Tähän peilaten herätti ensimmäisenä aika kiihkeän reaktion, kun filosofi/tutkija Frank Martelan motivaatiotimanttia esitettiin pahasti yskivän ja kipuilevan suomalaisen huippu-urheilun uudeksi hopealuodiksi. Koko motivaatiohomma haisi hevonpaskalle kuuhun saakka. 

Myönnän, että olin ennakkoluuloinen hieman Esa Saarisen manttelinperijäksi pukeutuneen kaverin avuista urheilun neljän vuoden välein tapahtuvan nahkanluomisen pääarkkitehtina ja onneksi on mahdollista, että tässä voisi ollakin jotain. 

Väärässä oleminen on voimakas ja äärimmäisen positiivinen kokemus ja sitten viikon sisään neljä Martelan teosta lukeneena ajattelin, että jos me urheilussa hyödynnämme tämän ja teemme kerrankin jotain pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti niin mikä ettei, tässä voisi olla sitä jotain. Vähän X-faktoria.

Tässä siis vahva paino sanoilla pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti. Urheilu on osoittanut ADHD diagnoosin omaavan oravan keskittymiskykyä ainakin pitkälti toista vuosikymmentä joten kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan.

En tiennyt mitään filosofi Martelan tuotannosta ja aloitin teoksesta, joka käsitteli (yllättäen) itselleni jo entuudestaan rakkaan ja tärkeän itsemääräämisteorian (self-determination theory, SDT) teemoja, jota hän vei eteenpäin itsensä teorian luoneiden Edward Decin ja Richard Ryanin kanssa Rochesterin yliopistossa. 

Se fan-boy fiilis.

Itselleni teoriaan tutustutti Daniel H. Pink teoksellaan Drive, joka on julkaistu 2009. 

Deci ja Ryan ovat aloittaneet teorian parissa jo 1970-luvulla. Tarina on ikävän tyypillinen, kun luodaan uusia suuntia eli vastaanotto ei ollut lämmin eikä välitön. Galileo Galilei klassisen fysiikan ja tähtitieteen ja Ignaz Semmelweis antiseptiikan osalta saivat samaa ja vähän päälle aiemmilla vuosisadoilla. 

Tässä puhutaan siis sisäisestä motivaatiosta eli voimme jättää porkkanat osaksi päivittäistä ravintoamme ja Tikku voi opettaa Leonardoa, Donatelloa, Rafaelia ja Michelangeloa päihittämään Jalkaklaania. 

Henkilökohtaisesti minulle teoria on ollut tärkeä jo vuosia ja Martelan kautta olen avannut mieltäni ja ainakin omalla kohdallani päässyt syvemmälle ymmärryksessä, mikä minua motivoi. 

Ja siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse. 

Jos ei ymmärrä itseään on vaikea opettaa toisia. 

Kirjoittaisin omin sanoin mutta Wikipedia on tässä nopeampi ja kertoo saman, mitä itse kirjoittaisin eli teorian ytimessä on ajatus ihmisestä aktiivisena toimijana, joka pyrkii toteuttamaan itseään ja itse valitsemiaan päämääriä. Teoria rakentuu sisäisen ja ulkoisen motivaation dikotomian ympärille. Teorian mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta, joiden läsnäolo on välttämätön optimaaliselle kehitykselle ja hyvinvoinnille. Perustarpeet ovat seuraavat:

1. Autonomia. Tämä tarkoittaa kokemusta siitä, että ihminen on pääsee omaehtoisesti tekemään itse valitsemiaan tai arvostamiaan asioita ja tekemisen motivaatio kumpuaa ihmisen sisältä, ei ulkoisista pakotteista.
2. Kykenevyys. Tämä tarkoittaa henkilön kokemusta siitä, että hän osaa hommansa, selviää haasteista ja saa asioita aikaan.
3. Yhteenkuuluvuus. Tämä tarkoittaa ihmisen perustavaa tarvetta olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Me välitämme toisista ihmisistä ja haluamme kokea, että meistä välitetään

Frank Martelan lisäys on ja tämä EI ole Wikipediasta: 

4. Hyväntekeminen. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen haluaa tehdä hyvää tai ei nyt ainakaan vastusta sitä ja hyväntekeminen täyttää tiettyjä psykologisen perustarpeen tunnusmerkkejä. 

MIKÄ MOTIVOI MINUA

Olen aina ollut ehkä jopa poikkeuksellisen sinut itseni kanssa ja introspektio on ollut modus operandi alusta asti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että olen hyvin perillä omista vahvuuksista sekä kehityskohteista ja siksi pyrin jatkuvasti kehittämään itseäni.  

Itsenä kehittäminen, oppiminen ja tavoitteiden saavuttaminen motivoi. Kaikki saa virtansa uteliaisuudesta. 

Minulla on nollatoleranssi yleisen typeryyden ja erityisesti ammatillisissa yhteyksissä esiintyvän epäpätevyyden kanssa ja en kykene edes ymmärtämään ajatusta tyypistä, joka kokee olevansa valmis eikä enää pysty kehittymään. Jos en olisi tavannut tällä tavalla itsestään aidosti ajattelevia niin en uskoisi kenenkään voivan olla niin tollo. Luulin aiemmin, että tuota varten piti olla kuollut. 

Itsemääräämisteoria ei ole välttämättä kaikkia varten. 

Omalla kohdallani tämä henkilökohtainen valaistuminen lähti kuten niin moni hyvä asia lähtee kehittymään - hyvästä keskustelusta. Ja kaikesta luetusta Martelasta.

Siksi lisään tarinaan yhden henkilöhahmon - Jonathan on ranskalainen uintivalmentaja, joka sattuman kautta leireili muutama vuosi sitten Kanarialla meidän tiimin kanssa samaan aikaan ja kiinnostui siitä mitä altaalla tapahtui ja useamman käänteen kautta vein hänet syksyllä 2025 Helsinki-Vantaalle Jyväskylästä ja meillä oli mitä parasta keskustelua koko automatkan.

Tämä utelias ja oppimisesta kiinnostunut valmentaja kiersi aiemmin ympäri maailmaa tutustumassa merkittäviin uintiohjelmiin, koska halusi oppia mitä ikinä halusikin oppia valmentamisesta. 

Tämä sitoumus ja matka oikeastaan jo pyhittää ranskalaisen antropologin Leví-Straussin hengessä kaiken mitä matkasta ja käteen ja mitä se opettaa. 

Matkaan kuului Bob Bowmanin proggis, josta tullut mm. Michael Phelpsin 28 olympiamitalia (joista 23 kultaa) ja Pariisissa 2024 hyvin menestynyt (4 kultaa ja pronssi) Léon Marchand. Reissuun kuului useampi maanosa ja vastaavia kiinnostavia ohjelmia.  

Matka maailman ympäri alkoi kuitenkin luonnollisesti Jyväskylästä, joka on pitkään ollut huippu-uinnin kehto ja paikka missä asiat tehdään omalla tyylillä. Jossain vaiheessa reissua tämä kiertävä oppilas kertoi Brett Hawken podcastissa myös tuosta Kanarian leiristä mikä jollain tapaa käynnisti koko homman ja kuinka ulospäin näytti, että meidän porukka on tyyliin lomalla ja sitten altaasta alkaa nousemaan uimareita, joilla on olympiarenkaita ihossa, Euroopan mestaria ja meno onkin next level shit. Tarina ulkomuistista 

Hän oli nyt toista kertaa Jyväskylässä ja tuo pitkä reissu taisi alkaa 2022 syksyllä ja tämä taustaselvitys lähinnä kertoo minkälainen erikoishenkilö on kyseessä. Tämän kaltainen sitoutuminen itsensä kehittämiseen on äärimmäisen kunnioitettavaa.

Keskustelimme motivaatiosta ja avasin itsemääräämisteoriaa hieman ja kerroin, kuinka itselleni tärkeintä on autonomia. Minulla on tarve hallita erityisesti omaa kalenteria ja aikaa. Jos joku yrittää tunkea sinne jotain niin haluan välittömästi tietää miksi se on välttämätöntä. 

Kun minulta viedään aikaa se on jotain, mitä en koskaan voi saada takaisin. Meidän kaikkien aika on rajallista joten sen käyttäminen typeryyteen pitäisi olla kaikkien mielestä häiritsevää. 

Minulle tämä on selvästi asia, mistä en ole valmis keskustelemaan. 

Toinen merkitsevä tekijä on kyvykkyys. 

Arvostan omaa osaamistani ja sitä, mitä teen sen kehittämisen eteen. Se on vahvasti osa minua ja en pysty olemaan sitä tekemättä. On niin paljon kiinnostavia asioita, joista haluan oppia lisää. 

Minulle pääasiallinen tapa oppia uutta on kirjat. 

Olen lukenut viimeisen 4 vuoden aikana noin 1,3 kirjaa päivässä. Kuulostaa erikoiselta mutta olen pitänyt lukumäärästä kirjaa täysin oman kiinnostukseni vuoksi. Olen lukenut muutamia kirjoja useamman kerran, koska ne ovat niin kiinnostavia. 

Minulle kyvykkyys on sitä, mihin olen esimerkiksi ammatillisesti kykenevä ja kuinka lisään ymmärrystä eri aiheiden osalta. Tämä lukemisen määrä on se panostus ja taso, millä pidän sitä yllä. En ole pitänyt yhtään vapaapäivää +1500 päivään. 

Perspektiivinä johtamiskirjallisuus- ja tutkimus yleensä kertoo, että paljon lukevat johtajat käyvät läpi jopa 50 teosta vuodessa. 

Kutsun tuota paljon lukevien johtajien kirjamäärää Helmet-lukuhaasteeksi ja tammikuuksi. Nyt vuonna 2026  minulla jäi yksi kirja helmikuulle; kohta 4. Otavan kirjaston kirjalista. Luin Shusaku Endon Samurain, joka piti varata kirjastosta ja painos oli yli 40 vuotta vanha ja sen ensimmäiset 50 sivua olivat karmeassa kunnossa mutta loppuosa kuin uusi kirja. Tästä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä kuinka kevyt teos kyseessä ja millä prosentilla se luetaan loppuun. Kirja oli kuin uudenvuoden lupaus missä haetaan lisää treeniä ja sali on täynnä alkuvuodesta mutta jatkossa tilaa riittää.    

Jos mietit sitä hetkeä kun sait tietää viipaloidun leivän olemassa olosta niin en ole läheskään niin ihmeellinen mutta saan kyllä kicksit jatkuvasta oppimisesta. 

Kyvykkyys on kuin lihas ja jos kehittämisestä ei ole kiinnostunut eikä sitä harjoita niin se heikkenee. 

Seuraavasta lainauksesta on useampia versioita ja sitä on laitettu useiden muusikkojen sanomaksi mutta pointti on, että ”jos en harjoittele yhtenä päivänä minä huomaan sen, jos jätän väliin kaksi päivää niin puolisoni huomaa sen ja jos en harjoittele kolmeen päivää niin maailma huomaa”. 

Luin tämän kauan sitten Malcolm Gladwellin kirjasta ja hän pisti tämän +80-vuotiaaksi asti esiintyneen pianistin nimiin. Jos pitäisi arvata niin kyseessä oli Ignacy Paderewski mutta voin muistaa väärin. Kyseessä ollut pianisti nosti tämän jatkuvan harjoittelun aktiivisen uransa keston syyksi. Iso käsi hänelle. 

Siksi jatkuva parantaminen on niin tärkeää. Kehityt kunnes et enää ehkä kehity mutta et koskaan heikkene. 

Arvostan todella paljon toisten osaamista, oppimisen tahtoa ja sitä kuinka itseään jossain tietyssä selvästi edistyneemmät ovat mitä parhaita lähteitä uuden oppimisessa. 

Kaikki tämä kirkastui itselleni samalla kun puhuin Jonathanille autossa. Tuntui kuin se led-lamppu olisi syttynyt pään päälle. 

Yhteenkuuluvuus on kuin bonus kaiken päälle ja saan energiaa hyvistä keskusteluista ja siitä miten toisen energia vie kunkin omaa ajattelua eteenpäin.

Meillä autossa keskustelu nousi uudelle tasolle, kun Steven Kotlerin Rise of the Superman nousi esiin ja keskustelu kääntyi siihen, mikä on mahdollista suorituskyvyn osalta. Kävi ilmi, että olemme molemmat Steven Kotler ja flow entusiasteja. 

Mikäli Rise of the Superman ja flow kiinnostaa niin voit lukea tästä lisää tämän blogin aiemmasta kirjoituksesta Kapina suorituskyvyn rajoilla. 

Jatkoimme keskustelua tästä hengittämiseen, ninjojen meditointiin ja Wim Hofin menetelmiin. Tiesin Wim Hofin nimenä mutta pari päivää myöhemmin kaksi kirjaa luettuna ja perillä enemmän teoriassa. 

Meillä ei ollut mitään käsitystä ennen tätä hetkeä, että olimme molemmat näissä asioissa mukana. Luulin tähän asti, että olin ainoa omassa ystäväpiirissä, jolla tuo kirja on. 

Yhteenkuuluvuus on se fiilis, kun lähdet avaamaan monimutkaista flow-kuviota ja kaveri lähtee mukaan ja tietää lähteet, pystyy vähän viemään eteenpäin uusilla teorioilla eikä sano mihinkään ei. 

Motivoi niin perkeleesti katsoa isoa kuvaa ilman mitään rajoitteita ja ainoastaan eteenpäin yhdessä toisten kanssa.

Jos mietit miten maailmaa muutetaan niin voit lopettaa sen, koska nyt tiedät. Sitä ei tehdä yksin.  

Tässä vaiheessa meille sattui random liikenteen pitkään Suomen mittakaavalla pysäyttävä kolari matkalla lentokentälle, mikä johti keskustelun siihen, mitä puhelimen navigaattori näyttää punaisena ruuhkana ja mitä on ajaa Bordeauxin ohi kesällä ja ranskalaiseen tapaan laittaa hätävilkut päälle, kun lähestyt paikallaan olevaa jonoa moottoritiellä. Se on pirun kätevä tapa ja näin jälkikäteen aika intuitiivinen - mitä muuta siinä pitäisi tehdä?  

Nyt tiedän, että Bordeauxin lähellä liikenne seisoo kesällä aina aamulla klo 10:30 jälkeen. Kaikki tietävät tämän paitsi ne ketkä eivät tiedä, kuten minä ja puolisoni, kun ajoimme kohti Hossegorin aaltoja ja myöhemmin sieltä pois pari vuotta sitten. 

Siellä oli vain me tietämättömät ja kaikki ne, jotka olivat lähteneet matkaan tiedosta huolimatta. Tätä on hyväntekeminen. Jaat sitä mitä tiedät.

En tiedä tarvitsenko tätä tietoa kuinka Bordeauxin liikenne toimii vielä usein tulevaisuudessa mutta toivon, että joskus.

Tuon hätävilkku-jutun tietää Ranskassa vain kaikki ja koska meidän joukkue on nopeasti oppiva niin jo toisella kerralla ymmärsimme tehdä sen myös. 

Tämä oli motivoiva oppimiskokemus. 

Jatkuva oppiminen ja motivaatio on parhaimmillaan sitä, että olet utelias oppimaan, arvostat osaamista ja sinulla on ympärilläsi ihmisiä, jotka pystyvät jatkuvasti hämmästyttämään sinua.